Oltti nyssit se tokavika kerta kokoontumas Nousten seurakuntatalol. Ny oliki pikkase isomp ryhmä, et jokkut oliva saanu kavereit/ sukkuu mukkaa. Ens kerral sit se vika kerta.
Olin päiväl käyny kitkemähä terassin reunoilt rikkaruahoi, et siihe saa laitettuu kasvuhu kesäkurpitsaa ja avomaankurkkuu purkkeihi, kunha ny saaraa sit purkit paikoilles enste. Kinttu ei tykänny yhtää. Kokeilin pittää jalkaa suaran ja koukistaa lantiost ales, kokeilin olla selkä suaran kyykkyasennos, ja KAIK tek huanoo. Kinttu ei vaa tykkää yhtää. Jatkos siis tällaset kyykkimiset ovakki isännä hommii.
Pikkuhiljaa löytyy ne asiat, mitä pystyy ja ei pysty tekemähä. Elää täytyy sit niittem mukkaa.
Kaatuneitte päiväj jäljilt pöyril ol kauniit kukka-asetelmat. Eli niist riittää nyssit iloo usseemppaanki tilaisuutehe, mitä tääl piretää.
En ol itte nii seurannu näit seurakunnan juttui, mitä kyl tääl om paljo. Piänil lapsil kerhoi ja matkoi piänel omakustannuksel tai kokonas ilmaseks, kerhoi vähä isommilki lapsil, tiätty kaik kirkolliset jutut huamioitu erilaisin tapahtumin. Se itte kirkon lisäks siis.
Niinku ny tää vertaistukiryhmä, mikä ei ole mitenkää kirkolline, mut yhteisölline silti. Vaiks näyttääki, et tääl o liijam piänet piirit, et ihmiset oikeest uskaltaisisiva isommi näihi osallistuu. Moni ov vaa kuunteluoppilaana, mikä seki on ok, mut saaks siit oikeest ittelles jottai kans? Jokasel ku voi ol iha omat reakoinnit samahanki asiaha. Toine ottaa apuu vastaa rekkalastil annettun, toine pistää muurin ettee, ettei apu osu. Siitäki puhuttii eilä.
Masentunu esimerkiks ei ot vinkkii, ku auttaja sanoo: "siivotaanks yhres", "kokataanks yhres". Varsinki, jos masentunu itte tietää, et hän kyl ossaa, ni mitä kukkaa hänel tulee näist sanomaa. Häne järjestys ja tyyli, siihe kettää muut tarvit. Omas pääs haluais vaa nukkuu, ja toiset yrittää saar positiivisel taval ylös siält sänkympohjalt. Mut näitähä ny o.
Hyvä saar kuul monttaa miält erilaisist asioist, vaikkei nii omaa elämää ihan kaik koskekkaa. Ymmärrys kasvaa silti, ja SE se on tärkkiää!
Miten pienestä voikaan olla kiinni se , että pystyy auttamaan toista tai vastaavasti voi aiheuttaa vain lisää tuskaa. Silloin kun on masentunut tai ahdistunut on niin herkillä että yksi väärä sana tai ele voi lisätä tuskaa, mutta onneksi myös päinvastoin. Juuri se miten osaa sanansa asettaa. Ihmisen mieli on niin eriskummallinen ja mutkikas.
VastaaPoistaMutta kyllä hirvittää tämä nykypäivän hirveä kisailu ja kilpailu kaikesta ja kaikkialla. Ei ihme jos herkemmät ei jaksa. Jo lapset joutuvat koville, sitten työelämän vaateet ja nyt kun kuuntelen meitä eläkeläisiä niin meissäkin on paljon heitä joilla on erityisen kova tarve olla vielä nuorempi, aktiivisempi, kauniimpi tai komeampi, terveempi, viisaapi....ihan kuin ei jo saisi olla vain juuri se ja sellainen kuin on. Kisaa ja kilpailua koko elämä !
Mutta toiseen asiaan. Harmi jos jalkasi vihottelee ja tekee kaiken tekemisen hankalaksi ; tai suorastaan mahdottomaksi.
Nyt kun sitä kaikkea pihahommaa olisi ja muutenkin. Tsemppiä ja sisua !
Se on nii totta, et joku piän sana, ele tai ilme, voi jo tehrä sen vastustuksen, vaiks asia ja tarkotus olisisis oikeest ollav vaa avuks. Ja moneste viäl, mitä tutump henkilö, sitä herkemmi sitä sit myäs vastustaa. Siks joskus vaa tarvitaa se "joku" ulkopualine, jol olis täl henkilöl just se oikkia auktoriteetti, ol se sit mikä vaa. Toine vaatii pehmeit toimii, toiset ytympää. Etukättee vaa ov vaikkia sannoo, millo ne kemiat pelaava yhtee, ja millo kolahtaa. Kokeilemal täytyy mennä. Kaikkiha ei ees TÄTÄ apuu kummiskaa ees saa. Joku impulssi pitäsisis tulla jostai, aika harvo masentunu itte sitä tekkee. Lääkäri voi joskus mainita, et "kannattais" hakkee tukee, mut mittää ei tapahru, jollei itte tee asial jottai. Usseste eivät anna ees mittää yhteystiatoi, mist jottai apuu voisisis lähtee hakemaha, et jo SE voi ol iso kynnys.
PoistaJa elämäm meno on kyl melkost kilpailuu, iha nuarest saakka. Mitä tunnollisemp ja kunniahimosemp luanne, sen vaikkiamppaa yleensä o, ku sitä täyrellisyyt ov vaikkia (mahroton) saavuttaa (se pakkaa karkaamaa käsist koko aja). Täst syyst oon suututtanu joskus opettajiiki, ku o ollu näit tapaamissii (opettaja-vanhempi), ku heijäm miälest pitäs koko aja kotiväenki kannustaa lapsii enemmä ja enemmä tekemää ja ponnistelemaa koulun hyväks. KU mum miälest peruskoulu ei itte asias ol viäl mitenkää kovi tärkkiä juttu elämäs. Auttaa sosiaalisuures toki (JOS o oikkiallaine opiskelyympäristö ilman kiusaamissii), löytämää ne omat kiinnostukse kohteet - ja SIIT pyrkimää ettippäi. Ku oma polku alkaa löytymää, SE kannustaa ja motivoi ihmist sit ettippäi luannollisel taval. Ihmiset jaksava kummaste opiskel asiaa, mist ova itte kiinnostunu. Jotenki tää Suamenki koululaitos o jämähtäny tiättyihi rutiineihi, eikä tunnista joustoo mihinkää suuntaha. Ei kaikkien tartte olla matikas professoritasossii, eikä kaikkien tartte tiätää tarkkaa pilkkujem paikkaa äirinkiäles.
Kinttu tosiaa otti eilisest niimpal nokkiis, etten ol tänää saanu kunnol noit läpyskä-lippanakenkii, mitä ne ny nimeltäs ovakkaa, jalkaha. :( Päkiä o turvonnu; kivistää ja puristaa. Tänäpe en ol sit tehny YHTÄÄM MITTÄÄ, ku pitäny kinttuu pystys. No, piänet koiralenkit tehny, niil lipsukoil. Ei saa ny iha paikalleskaa jäärä.
Kiitos toivotuksist, Terhi! <3
Nykyaikana vaaditaan ihmisiltä aivan liikaa. Jo muoriso oireilee kovan paineen alla. Olin itse kokenut syvän masennuksen ja jopa hiusten pesu on iso ponnistus, saatikka ylös nouseminen sängystä aamulla.
VastaaPoistaMaailma muuttuu nii hirviää tahtii, et jo pelkästäs se, et pyssyy ARJES menos mukan, om melkone ponnistus. Sit siihev viäl kaik muu.
PoistaRauhottumisaikaa ei pahemmi ol, ja ku tääki viäl o eri ihmisil eri asia. Toine rentoutuu reissaamal (toiset stressaantuu), toisil riittää tovi mettäs kivem pääl istumine, ku toine vaati jottai omast tyäst täysi poikkeevaa käsil tekemist. Toine aktivoituu, toine pysähtyy. Kaik olis ok, kunha näil annettais vaa mahrollisuus.
Ja kuip paljo nykyää diagnosoiraa masennukseks iha joku puutos tai sairauski? Alhane varastorauta (joo, lääkärim mukkaa ok, ku ov viittees, mukku se EI OO nii!), D-vitamiinin (tai muun vitamiinin) puutos, kilpparin vajaatoiminta (ja taas lääkärit voi sannoo, ettei ol onkelmaa, ku arvot ov viitteis, mut SILTI voi olla), vaihrevuasie alkamine... Näist tul kans juttuu. Ja ku se syy korjataa, oireekki häviävä. Oho, ei sul masennust ollukkaa... Juu.
Et meit om monttaa moneks. Sikku se matalin kohta elämäs ossuu kohral, ni siält sänkympohjalt o TOSI vaikkia, jos jopa mahrotont, lähtee itte hakemaa apuu. Yleisimmi se oj joku läheine, joka lähtee vähintäs jonku huali-ilmotuksen tekemähä, tai lastensuajeluilmituksen tai jottai, millo alkaa asiat rullaamaa ettippäi. Miten kute. Saa ol masentuneel iso enerkiapuuska, et ees löytää jonku tiaron, mist voisisis löytää jottai apuu ite. Niitäkää ku, tuntuu välil, ei iha helposte löyry. :(
Elämä ei ol ain reiluu, mut tääl pyristellää! <3