Suruviästi

Orotettu, mut silti kummaste yllättävä, suruviästi tul. Isännäv veli menehty, eikä ehtiny veljet mukkaa. Mut sevverti sekavana ol viästisoitto tullu nuaremmal veljel (iha ymmärrettävästekki), et ei ollu sen tarkemppaa sit tiatoo saanu. Pyyretty vaa välittämää tiatoo ettippäi. Toivotaa, et loppu men rauhalliseste ja kivuttomaste, kute ol toivottu. Lissää tiatoo tullaa saamaa myähemmi, ei mennä ny ensisuruhu lissää sotkemaa.

Omaaki syränt sattuu, ku miättii, mite siäl pualisol ja lapsil (joil ei nyssit ol enää isovanhemppii eikä kumpaakaa vanhempaa, eikä heijä lapsil ol enää isoisää...) o iso luapumise hetki. Vaiks mite tiaros ollu asia, ei se sitä silti helpommaks tee. 

Aktiivisen ja sosiaalisen ihmisen isännäv veli on koskettanu eläes hurjam monii ihmissii, usseemmal paikkakunnal, ni uutine tulee kyl tuntumaa. 💔

Eri tapoi

Ollaa nii erillaissii, ja ehkä viäl eri vivahteet tilanteis kans vaikuttava. Isännäv veli on nyssit kipupumpun kans tajuttoman, ja ny orotetaa kutsuu siihe viimisehe viarailuhu. Toivomus hänel ku ol, et sais lähtee isomma läheisporukan ympäröimänä, vaikkei sitä itte enää tajuaisisiskaa. Isäntä sit hakkee nuarimma veljes matkal mukkaa, ku häl ei ol omaa autoo, ja Liatoon ei iha "noiv vaa" bussillakaa mennä, yhtee suuntaha julkisil matka olis yli pualtoist tunttii, vaiks olis iha "suara" linja (mitä siis ei ol olemassakaa) siält, mistä pitäs liikkeel lähtee - ja ekaks matka iha päivvastasee suuntaha viäl.

Nuaremp veliki ol tehny kute mä, eli ettiny niit vanhoi valokuvii ja muistellu niit "vanhoi hyvii aikoi". Hah! Hänel o enempi kuvii, ku hänel o vanhempieski valokuva-albumit säilös. Ollaa puhelimes juteltu pitkään asioist. Yrittää saar kuvist koottuu jonku piäne albumin muistotilaisuutehe. Siäl o paljo kivoi kuvii, mist saa niit positiivissii muistoi monil. Täytyy vaa saar kuvat digiks enste. Ja tuntuu hyvält, ku saa jutel asiast toisen kans, sekä hyvist, et niist ikävämmist. Pohtii niit yhres.

Isännäl taas menee hommat IHA eri taval. Jos ottaa asiaa puheeks, hän vaihtaa puheenaihet HETI. Ei kestä käsitel asiaa yhtää sanallisest. Purkaa omaa ahristustas sit taas kaikellaissee tekemissee. Ei kykene oikkee olemaa aloillas ja keskittymää oikkee mihinkää, MUT tekkee koko aja jottai, pätkittäi. Imuroi mont kerttaa päiväs (normiste ei siis ees päivittäi), kantelee tavaroit sinne tänne ja taas takas (nii sisäl ku pihallaki). Talousrakennukse rappuset rakentuu, piirtelee auto-cadil välil, printtaa, sahaa, ruuvaa, piirtelee taas koneel, imuroi, kokkailee, siirtelee tavaroit... Eikä oikkee ossaa pukkee tuntemuksias millää sanoiks, näyttää vaa ilost naamaa (feikkii; hymyilee siis hurjam paljo enemmä ku normiste), ja "narraa" ittees ettippäi. Ittee taas itkettää tääki. TIÄTÄÄ, et toist sattuu, mut mitäs täs muuta ku antaa toisen touhuta. 💙💔

Sillee pelottavaa aikaa, ku kaik roikkuu, ja toi meijä ajopeli nyssit viäl rupes temppuilemaha. Meiltäki kestää ajo kotisairaalaha jonku aikaa, kummiski, ku täsä kilometrei ov välis, et mittää tuntie orotusoperaatioo (esim. auton huallos olles, mikä paikka ov viäl kauvempan sairaalast) ei olisisis kiva nyssit ottaa...

Tällast ikävämmäpualeist orottamist. Mite rankkaa tää kaikist läheisimmil sit onkaa? 😭

Auto-onkelmii taas

Huamaa, et meijä auto alkaa ol jo vanha, ku tuntuu, et vähäv välii tulee jottai (kumma) vastaa.

Oltii siis lährös diabeetteshoitajan vastaanotol naapurikuntaha, ja ku auton sai käyntii, ni joha siäl kojetaulus vilkku jos mitäki. Sekooks tiatokone? Hajooks auto? Renkaat näyttää ainaski tollee autoo kiärtäe ihav valla ok. 

Pääryttii silti siihe, et mikkää valo ei ol punasel (paitti turvavyä, ku en ollu laittanu sitä pelkääjän paikal, et yletyn ottamaa kuvaa), ni uskalletaa lähtee ajamaa. Isäntä varas sit hualtoajan myähemmäks.

Ehrittii pilvie sivuitte kuivina paikal (ja tasasitulles kastuttiinki jo, ku taivas ol sit iha mustana). Parkkipaikka melkkest täynnä, mut ihmissii ei näkyny missää? Hmm. Iso ja sokkeloine talo.

Mun aika ol ekana, eikä me kauvaa ehritty istuksimaankaa, ku kutsu kävi.

Kattelttii akkunast nurmee ja parkkipaikkaa, mitä löytyy ympäri taloo. Ja aivot meinas men solmuhu, ku miätittii, et MIHI suuntaha tää täst ny näyttääkää. Mennää sisäl, raput alas, kääntyy, kääntyy, pitkä suara, kääntyy, kääntyy... Hmm. Ei me iha takuuvarmaha lopputulemaha päästy. Hauskaa miättii tällastaki.

Joo, sit laitettii pika-pitkäsokerilaite puksuttamaha, käyttii lääkitys läpitte, pituus, paino, ruakavalio, liikunta, viimise viirem päivän kotimittaukset, sokerin osalt loppu vähä keske, ku liuskat loppu, enkä saanu lissää. Muuttuu TAAS tää tarviketilaushomma, eikä ees db-hoitaja ollu viäl varma, et mite se tulee hoitumaha. Mut ny täytyy tehrä viralline tilaus TEKSTARIN täsäkohtaa. Se sit tulee joko hänel tai sit päätarvikejakeluhu. Db-hoitajalt tuatteet haetaa Maskust, mut jakelust ne laittava ne postin kaut tulemaa ja pittää sit postist hakkee (meil se tarkottaa, et molemmat hakupaikat on noi kilsam pääst toisistas, ja molemmat siis naapurikunnas kummiski). Kunha ny selvii, et mite tää homma nyssit oikkee toimii. Siis iha et mite tarkkaa täytyy kaikkee tiatoo tarvikkeist antaa. Niil o jottai koodei olemas jo ny, mut niit ei nää näist tuatteist ittessäs, eli JOSTAI neki pitäsisis sit nährä... En tykkää tällasist asioitte monimutkasemmiks menemisist yhtää.

Mut mittää tuntopuutoksii ei ol, kummassakaa jalas, pulssit tuntuu hyvi, pitkäsokeri o laskenu kevääst, ja ov varsi hyvä. Sokerit käy aika alhaal välil, vaiks ei olekkaa insuliinii käytös, ni hoitaja otti konsultointiajan lääkäril (syyskuun lopus eka aika), ja ilmottaa sit tekstaril sej jälkkee, et vähennetääks jottai sokerilääkityst, vai jatketaanks samal taval yhä. Toki siihe saakka jatketaa näi ainaski. Et sinänsä hyvä!

Ja pakkoha se ol ottaa akvaariost kuva, ku kotimatkal olttii lährös. Vähä virnistelytytti toi kyltti akvaariom pääl, et ruaka-automaatti hoitaa ruakinnan. Voiks jollekki tulla miälee tällases paikas, et "katoppa, akvaario, syätetäämpä kalat!"? No, joo, tokiha tota ruakaa ny tosa pääl näkyy, ku automaattihi tarttee ruakaa laittaa, et sitä om mahrollist sit kaloil ajotettuna "jakkaa".

Ja hauska kyl, nää kalat tuntu oleva meist iha yht kiinnostuneit, mitä me niist. Ku siirryttii, ni neki siirty. Voi että! <3 Mä NII tykkäisisin, jos olisisis mahrollisuus vaa, kattel kaloje touhui. SE olisisis sellast rauhottavaa seurattavaa, millo en kaipais käsillekkää mittää muut tekemist. Aikanas, ku meil kerrostalos ol akvaario, moksukki kattova akvaarioo enempi ku telkkaa.

Seuraavaks siis selvittelemähä jostai, et MITE nää tarviketilaukset tääl nyssit jatkos oikkee tehräänkää.

Kiitos taas, Tua!

Tultii kotti diabeetteshoitajakäynnilt naapurikunnast, ja olipa ihana kortti, varsi itkettävän kauniin kirjotuksen keraki, postilootas! Voi, Tua, mite osasitkaa?! KIITOS! 💜

Mist löyräkki näit lutussii korttei?

On nii osuvat, ihanat sanat, ettei mittää määrää! <3

*ISO HALI*

Kaunopunahattu

Tää "yllätyskukka", mikä laitettii vuas sitte kevääl siämenest kasvuhu meijä varasto"kasvaris", ihav vaa, ku siämenpussi tarttu mukkaa jossai kaupas. Iha kesäkukkana sitä aateltii, niitte joukos esil ol. Sit iski kinttuvaivat ja isäntä vaa kaik meijä kesäkukat laitto kasvilavaha (ja se oliki syksyl iha täyn) ja sit näät tähä maapenkkihi, misä ne näyttiväv vaa kituvan sen ekan kesän tosi pikkasin.

Sit kevääl, ku olin penkkii kitkemäs, kattosinki, et siin iha säännöllisiv välein kasvaa jottai muut, ku yleist rikkaa. No, sehä se ol, kaunopunahattu. Joo, ei se ollukkaa mittää kesäkukkaa!

Mut millasena sen pitäsisis kasvaa? Ja pitäsisisks sitä latvoo, et se tuuheutuis? Tekkee hentoo pitkää kukkavartta, ja sen ansiost vissii pyssyy myräköissäki pystys, ettei ol latva liijam painava. Kattotaa, kestääks nää viäl ens talvenki yli, ja sit kokeilen osal ainaki latvontaa. Jos tulis vähä "näkyvämppää". Jotenki toi näkyvyys - tai näkymättämyys - kasveis o ollu tänä kesän se avainsana meijä pihal. Kehäkukat näkyvä kasvilavois, mut kaik muut näkyväv vast, ku nokka o kasvis kii - suurimpiirteis. No, tokiha itte tual pihal kulkee - joka päivä, mut olisisis kiva, et voisisis niit kuvat vähä kauvempaaki nii, et jottai väripilkkui olisis siäl tääl. Nykki olin tosi lähel, ja ku koko penkki mahtu kuvaha, kukat jo melkkest häviksis.

Liila taitaa ol se tän kesän väri, vähä joka asias, vaiks tiätty nauhukset ova keltasii joka vuas. Sentäs. Ja koht alkaa piiskut kukkimaa.

Erillaine aamupala

Tai ainaski osa siit. Isäntä heitti uuniin valmistaikina-croissanttei, ja päätin sit, ettev viitti puuroo tehrä ittelle, niinku normisti, vaan kinkkuu pääl, ja omam maan tomaattii. Nam! 

Isäntä "vetäsee" noit kurkkui sellasel faarttil, ettem mää pysy mukan lainkkaa. Mut mikäs siin. Tomaatikki ova iha hyvii.

Men siin "sivus" sit yks valmispurkki banaanijukurttii, mukilline kaffet ja piän lasilline mehuu, mink kans sain lääkkeet otettuu syämisej jälkkee. Sopivaste pysy nälkä poijes enne lounasaikkaa.

Itkettää!

Isännäv veli on nyssit vuareosastol, ku ei pärjää koton enää, eres vaimon/ laste avul. Saattii tosiaa eilä tiätää, ja meijä pit alkuviikost mennä, mut houkuteltii sin sit kummiski jo tänäpe. Syäpä viä.

Paikal ol jo isännän nuaremp veli, vanhemma veljen neljäst lapsest kolme, ja myäs piänin lapsenlapsist. Piän huane, ja lämmin, ni lapset päättivä men syämähä. Me saattii sit ol neljästäs sen aikkaa. Ehtivä jo jokuse tunni olemaa, et oliki heijä jo aika mennä syämähä.

Mitä kummaa tällases tilantees pitäs/ vois tehrä, et sais toiste oloo ees aanaukse paremmaks? Halaukset, tiätty, ketä niist tykkää (kaikki ku ei siärä lainkaa, ees oikkee omie ihmiste, saatika sit vähä viaraamma). Isännäv veljel lapsii ei olla nähty vuaskaussii, ni ei kovi läheisiks voi väittää, vaiks syrän onki heijäm pualest pakahtumaisillas. 

Miähet ny eivä oikkee kans tiänny, mite olisisiva ollu. Isäntä ja nuaremp veli siin lähinnä höpöttelivä omias, ikkäänku vanhint veljee ei olisis siis ollukkaa. Vaiks istu omal tualil, kunnes väsähti, ja siirty sänkyhy.

Otin hänt kärest kii, ja puristi kovaa, yllättävän kovaa. Iho ol nihkee ja kysyin, et onks kipui, et jos siit tulee tuskahiki, mut meinas, et ei niimpaljoo, et lissää lääket haluaisisis, ku se vaikuttaa sit tajunnan tasoho, ja haluu ny nährä ja kuulla kaiken. Mut meinas, et ov vähä kuuma. Ilmastointii ei pystyny muuttamaha, tuuletusikkunan sai auk, mut siihen kohtaha talom mutkas ei pahemmi tuulevviret tuntunu oleva. Otin sit viuhkan kassist, ja hiljaksis heiluttelin sitä, ni nihkeys iholt ainaski lähti.

Vaimo nukku viime yän häne viäreises sänkys, ja tulee taas yäks siihe. Heil on koton koirat, mikkä pittää hoitaa, et ei voi vaa jättää omiin oloihis, ni om pakko välil ajaa se sata (?) kilsaa yhtee suuntaha. Ny ol piremppää koton koirie kans, ku tiäs, et pualisollas on seuraa, eikä just ny mittää henkenhättääkää.

Veljies äänentaso vaa tuntu nouseva koko aja, ku innostusisiva jostai asiast, et huamasin pariin otteesee jonku käyvä pistämäs huaneen ovee kii, sitä käytäväl menevää. Se vaa ei tahtonu pyssyy kii. Tais äänen taso noust välil vähä häiritsevällekki tasol, naapurihuaneit ajatelle. Tais vaa jonkullaine oma pualustusreaktio heil olla, ku se ol vähä outoo, ainaki isännän kohralt, ku yleisimmi o melkose hiljane kaveri näis kokkoontumisis. Mut ei tää tilanne ol kenellekkää helppo, suinkaa!

Sit tehtii taas "vahrivvaihto", ku nuaremp sukupolvi palas takasi ruakailu- ja kauppareissult (läheisil ei kotisairaalas tarjot mittää syätävää). Ny lapset lupas siin ol isäs seuran, kunnes vaimos saapuu paikal iltalenkij jälkkee, et saa pariskunta sitä kahrenkeskist omaa aikkaaki. Vaiks veli meinaski, et kyl he ojjo jutellu sen, mitä juteltavaa o, ettei mikkää asia ny täysin keske ol. Toki sitä miälelläs pualison kans eläis yhres viäl, näkis lastellaste kasvun ja kehitykse, rakentelis just täysi remontoirun talon pihaa ja ja ja. Mut minkäs teet?

💜💔💙