Opin taas uut

Ystävä kysäs, tää suara lainaus: "Hillopurkkihetki. Onko tää sulle tuttu konsepti? Vai onko tää vaan Saksassa sana tärkeälle hetkelle? Marmeladenglasmoment.

Ne on onnellisia hetkiä, jotka on sulle niin merkityksellisiä, että sullot ne itsellesi talteen hillopurkkiin. Aina välillä sen hillopurkin voi avata, ja nauttia sen tuomista muistoista. Helpoin tapa hemmotella itseään arjessa sanoisin. Ja tärkeä muistutus elää arkeaan niin, että mukaan mahtuu myös uusia hillopurkkihetkiä, joihin palata myöhemmin. Niiden ei tarvitse olla mitään isoja ihmeellisiä hetkiä. Tärkeitä ne kuitenkin on, vaikka ne usein koostuu aivan arkisista hetkistä."

Munst vaa nii ihana ajatus tää, et säilöö ihanat hetket muistoin hillopurkkihi. Ei ol mitenkää tuttu sanalliseste, vaiks tosa joku vaikeemp ajankohta (pelättii pakosti joutuvamme myymää täm meijä töllin) vuassii sitte pääl olles otin "onnen hippusia" -purkin käyttöhö. Joka sunnuntai kirjotin viikon kivoimman jutun piänel paperim palasel, taittelin sev viäl piänemmäks ja sujautin purkkihi. Sikku ol oikkee vaikkia tilanne tai tunne pääl, purkist korkki auk, sormet sai valita paperilappusen (tai lappusia, tilanteest riippue), minkä luin, ja sain tärkeen muistutuksen siit, ettei kaik elämäs ol pelkkää murhettakaa. Ja ny en ees tiär, misä koko purkki o. Sevverti elo ja olo tasaantunu, et se purkki kulkee ikkäänku miäles mukan koko aja, ei tartte fyysist purkkii.

Ei vaa ol tullu enne miätittyy tällasii. Siis tää saksalaine ajatus ku ei olekkaa mikkää fyysine purkki, vaa sellane sanonta, ku joku juttu täs hetkes viäki sut sinne mukavii ajatuksii, kivoihi muistoihi, niinku olisit avannu sen kivoje muistoje hillopurkin. Se yleensä liittyy just tapahtuneesee asiaha: pihal varjoje leikkihi aurinkompaistees, tiätty aamupala, joku tiätty tuaksu, mikä  vaa asia tua jonku aikasemma tapahtuman kivana muistona miälehe.

Onks tää sul tuttu juttu?

Ittel tulee montaki "purkkihi säilöttyy" hetkee miälee, just ny. Nii lapsuurest, ku aikuisiältäki. Ne Lokalahremmummun makaronivellit iltapalana, mummun kitkemispuuhien keskelt nostama etana: "Kat ny hänt! Huame om poutaa!" (ku etanal ol sarvet/silmät pystys), niit teltas loikoilui serkkuporukal. Raumammummun kans viätetyt korttipelihetket. Ne riamun hetket, ku lemmikit oppiva jottai uut tai muutev vaa hassutteliva oikkee persoonallisel taval. Omie laste kommentit piänin, kute esimerkiks kolmevuatiaan kummastelu: "mite noi rantalaivat o saatu Aurajokkee siltoje taa?" (em muute osannu vastat!), tai ku kävelttii paljo moksuje piänii olles, ni kerra tul täti koiran kans vastaa, ja hää yritti saar koiraa poijes erääst puskast, ni nelivuatias plikka siihe, et "ei sun koiras oikkee tottele sua", kyykisty, ojensi kätes, ja koira tul het puskast ulos, ku plikka taas nous ylös koira lähti emäntääs seuraamaa kiltiste taas - ja vaiks mitä! 💕

Mikä on sun paras hillopurkkihetki?

Pieni ajelu

Pit ottaa meijä harrasteauto, Karkki, poijes autotallist, ku siäl ny rakennetaa pikkuhiljaa rappussi ylisil. Ei otet mittää riskei. Mut yäks ain taas auto tallihi takaisi, jos suinkiv vaa om mahrollist.

Museoautoo ei viitti turham päite pihal seisottaa, jollei ol iham pakko.

Kuiva, aurinkoine keli, eikä teil ruuhkaa. Pikkuteil siis. Mikäs siin o rauhas körötel menemää. Saatii moottori lämpimäks ja akkuaki samal laratuks. Ja moikattuu jokune vastaantulija - jokaine morjesti! Kuppeli o "hymy"auto.

Ja sit ilta- ja aamukosteuksilt, saatika mahrollisilt sateilt, turvaha taas. Kyllähä se auto kummiski o, ja auto kaipaa myäs ajeluu, jottei iha jähmety paikoilles.

Siirryttävä välil muihi juttuihi

Vaiks tätä ohutta lankaa vaa riittää ja riittää! Näist kahrest tötterörullast olisisis saanu vaiks minkälaise kesätunikan tehtyy, ku olisisis vaa raaskinu alkaa sellasee hommaha het kaffesetiv valmistumisej jälkkee.

Ny täst viimisest liinast tul sellane melkkest ympyräine, mitä alkuhu jo yritin.

Ristipistoiluu seuraavaks?

Etenee, ei etene

Vaiks mite yrittää varovaste lankaa käyttää, se pakkaa menemää nii tiukkaha solmuhu aika ajoin, et om pakko vaa saksil nipsast pätkä poijes, ja lisät uut. Silee lanka, mut menee jotenki kiärteel, ja sikku o ohutta, ni menee nii tiukkaha, etten saa ees ohuen ohutta koukkuu sinne välihi, et olis toiveitakaa saar solmui auk.

Mut sitkeeste jatkan. Ainaki tän tyän viäl loppuhu.

Multahommat aatoksis

Kuinkakoham mont kerttaa om pitäny kauppanoutoho lisät kukkamulta, mutten ol vaa muistanu? Hmmm. 

Om meinaa santut alkanu kukkimaha, vaiks ova tosi tiheeste purkis, ja pitäsis erottaa niit omiin purkkeihi. Ny en raaski. Saava kukkii kukkimises enste. Purkit o olemas, mut se multa puuttuu.

Ja olkkarin kasveil tarttis kans tehrä selkee matalennus. Ovav viäl monet niit viime talven korkeuksihi kurkottajii, ku oon napsinuv vaa pistokkait ja ne ova ulkon. Mihi mä näät ja ne ulkon ny olevat siirrän sit taas talveks, se jää viäl nähtäväks. Joka syksyne onkelma, et kasvei o enempi ku tilaa - tai siv vaa purkit ova nii suurii, ettei niit tahro saar mihinkää nii, et valoo saisisiva tarpeeks talve aikan...

Paljo tarvitaa multtaa!

Mite hyvi toisemme tunnetaa?

Näi niinku kolmenkymmenekahreksav vuarej yhresasumisej jälkkeekää ei isännän kans olla täysin toisiimme opittu tuntemaha. Toisaalt se o hyvä, mut joskus se aiheuttaa hankaluuksiiki. 

Tää aamu o hyvä esimerkki. Isäntä otti eilä väärällaise peräkärryn lainaha, ja tänäpe aamul sit soitti sinne, et olisisiskos oikkiallaine vapaan. Sai sit luvan hakkee, kunha palauttaa sen viäl enne pualtpäivää, ja sopi siis näi. Kello ol kahreksa siin kohtaa.

Hää men suihkuhu ja siält tulles meinas ykskaks, et oikkiastas hän kaipais mua sinne mukkaa, ku ol päättäny jottai vähä isomppii ameriikanlevyi (?) kans ostaa samaan kyytihi. Olis helpomp kahre hengev voimal nostaa ne kärrihi. No, tiätty!

MUT näist ei ol ollu mittää puhet aikasemmi. Koira ol viäl nukkumas, omat aamutoimet keske (pesut, kinttu, aamupala, lääkkeet), puhumattakaa Islan aamulenkist, mitä EI nyv voi millää siirtää sin jonnekki, meijä kottipaluuseev vast. Ja muutonki: mä em pääs liikkeel ees ilma näit keske-erässii juttui yllättäe, ni saatika sit näi. Ja isännän "kuuluis" kyl tiätää tää, näitte yhresolovuasiej jälkkee. Mut ei!

Lähti yksinäs vähä kiukussas, ja mä jäin vähä kiukuissani kotti. 

Se om mum miälest hyvä, ettei toine ain ol arvattavis, ja muutonki ollaa just sevverti erillaissii, vaiks samallaissii kotihiirii ollaanki, et miälenkiintossii keskustelui syntyy vähäv välii monellaisist asioist, vaiks usseemma juttuu onki nii, et toine ei ol siit ees mitenkää kiinnostunu. Mä esimerkiks en tykkää mistää urheilust, en uutisistakaa, isäntä taas ei innostu mistää porukkapeleist (ol ne sit lautapelei, korttipelei, pihapelei...), mut kaikest näist saaraa pitkii keskustelui välil aikaseks.

Samate nährää yks ja sama tapahtuma mont kerttaa täysi eri silmil. Hänest joku o hauskaa, mikä ittest oj joko ärsyttävää tai suarastas vihamiälist, ja hän taas vähättelee niit asioit, mikkä mum miälest ova hauskoi. Sit miätitää yhres, et MIKS näi o. Kuulemma ylianalysoin, ja mum miälest hän taas joskus toimii ennenku aattelee yhtääm mittää. Toisaalt sit taas mm. lasten kans ei ossaa yhtää reakoir ajois (noh, tai ei ollenkaa), jos tulee joku "kriisitilanne" ettee. Lähinnä vaa myätäilis ja antais kuunki taivaalt - ja sit om pulas, ku tilanteet pakkaa toistumaa, ja usseste viäl entist pahempan. Hah!

Mut tul kotti sit peräkärrin palautusreissult herkkuje kera, ja taas selitelttii, ja pyyrelttii sit anteeks samal. Maistu hyvält! Sekä ruaka, et asian käsittelemine. Tällast välil Hiiroste torpas.

Aurinko!

Kaks kuvaa yhtaikaa laitettun, ja niittenki pit men väärimpäi, hah! Noh, ei sil nii välii kuvallisest, ku pihaa ees taas meen kummiski, mut kummastuttaa tää bloggerin systeemi kyl. Pitkäst aikkaa iha pilvetön taivas.