Kaik ajallas, muistiapun

Tiätty iha peruskalenteriki osaks toimii tähä, mut ei yleisimmis ol niim paljo muutosmahrollisuuksii, mitä bujon pitämises. Jos haluu tarkkaa, tai vähemmä tarkkaa, osii asioist, tai kokonas ihan kaik, ni bujo muakkaantuu. Koristelee sit paljo, tai ei yhtää, se o sivuseikka. Tärkein o toimii omie aivoje lisäapun. Ja siihe se ov valla ihana.

Tää ny mul käytösoleva bujo o Tokmannilt joskus ostettu muistikirja, ja vaikken mittää isomppii koristelui ol tehnykkää, ni melkoseste se nyjjo tursuu. Tähä pitäs viäl saar monem mont kuukaut lissää, vaiks joulukuut onki omas erillises bujossas ain. Jatkan tätä kummiski niin kauva ku siin tilaa o. Tai sit se alkaa ratkeemaa omii aikojas, eikä ol enää käytettävis. Saa nährä, mite käy.

Noit yksittäissii kiiltsui tähä kuuhu käytin, ku elokuun tein, sillo joskus aikanas. Ny en ol viäl syyskuut tehny, ja vähä o sellane olo, et en oikkee tiär, mitä sen kans tekkee. Ehkä jätän kuukausiaukeeman tekemät ja siirryn suaraa kuukausisivuhuv vaa. Ny tuntuu, et tää elokuunki aukeema o IHA toisellaine, mikä fiilis om pääl täl hetkel. Vaiks toiveena olisisiski, et elokuu olisisis viäl KESÄkuukaus.

Viikkosivut täyttyvä sem mukkaa, mitä kullonki o ohjelmas, ja tyän al. Mitä ny ei ol ollu pahemmi enerkkiaa sen kummemmi mittää kirjottaa, tunnelmii tms. Ne välttämättömät vaa...

Lorvikatarri iski

Nyt oon ollu jotenki iha lamaantunu, ku pakolliset asiat hoituva, mut kaik muu onki sit tekemät. Tekis miäl kirjottaa kirjet, tehrä käsitöit... En saa vaa alotettuu. Tiskit pitäs laittaa tiskikoneesee, ja puhtaat siält kaappihi, mut kattelev vaa. Noh, eipä se isäntä yhtää sen reippaamp tunnu oleva. Imuriiki pitäs käyttää, eikä vaa "koristeen" pittää...

Saan kyl tehtyy Islan lenkit, aamu- ja iltakiarrokset pihal, kitkemisinee, kasteluinee, saronkorjuinee, mut ihan kaik muu jää tekemät. Ruaho alkaa ol koht polvihis saakka, ja jos jatketaa näi, pittää ottaa viikate kättee, et saaraa ruaho nuri, ku leikkuri ei enää pysty... Saatika, et mittää uut lährettäis tekemähä. Sitä uut kukkapenkkii, tai "vauvalaa", misä voisisis väliaikaseste pittää kasvei, ei olla saatu alotettuukkaa. Ei oikkee saa säästettyy mittää olemas olevii perennoi, jollei ol joku paikka, misä niit hetken pittää turvas, ku vanha kukkapenkki pitäs muljat iha kokonas. Fiksattavas jättipenkis siis o enää pinnal sellane viis senttii multtaa, ja al meijä vanhat kattotiilet. Oletus olisisis, et se multa, mikä sin tiilie väleihi valuu, ov valunu, eikä enemppii menisis, ku aikaa tost tyäst ojjo koht 25 vuat (kattoremppa ol eka mitä tääl tehtii). Ehkä siihe vois jottai sanomalehtee laittaa, mikä sit maatuis ajan kans... Ja jonkillaine reunus, ettei uus multa leviäisisis nurmel.

Suunnitelmii paljo, erillaissii, mut kaik vaa roikkuu. Tyät om pakko hoitaa, mul ku ei ol mittää virallist kesälomaakaa. Napsin päivän pari sillon tällö, siält täält, et saan olttuu poijes ruurult ja mappie joukost päiväsaikaanki välil, mut siin se. Välil se tarkottaa, et töit on sit tehtävä iltasi tai viikolloppusinki. Eikä siin mittää sillo, ku kahrestas isännän kans ollaa, mukku haluis noit lapsellapsiiki välil pittää...

Varaston siivoomistaki oon miättiny jo kevääst ast, ku sinne o täsä pakkautunu asioit sillee: "laitan tän ny väliaikaseste tähä" -tyylil. Ovi auki, kamat sisäl, ja siin se. Vaiks siäl on sentäs kaikellaist hyllyy ja lootaa ja sellast. Pysy paremmi järjestykses aikanas, ku ol enempi täyn, mut pirettii peruslämpö pääl. Nykku tila o iha kylmän, sinne ei ol ollu kiva lainkkaa mennä, jotenki. 

Eli "tehtävä"lista om pitkä, mut mikkää asia ei etene. Hmmm. Mihi se kaik enerkia o hävinny? Istun vaa yleensä jompikumpi kissa sylis, ja MIÄTIN, mitä pitäs tehrä, mut silti istun vaa. En pysty keskittyy ees lukemissee. Hö!

Perhosenkuvii mettästämäs

Ja jokune saatiinki.

Pyry menos mukan.

Turva, lohtu, ilo

Vähä näitte elämän ja kualeman miätintöje paris täs viime ajat pyäritty, vaiks arkikin soljuu ettippäi samal. Isännä vähäset yäunet ova vähentyneet entisestäs. Toki veljes tilanne vaikuttaa, vaiks urheena yrittääki olla. Aikas vaitonaine o, ja vaihtaa äkkii puheenaihet, jos läheltäkää liippaa. Koskettaa!

Mut nää karvaset otukset ovak kyl sellassii, et vaiks näittekin kualema koskettaa niim paljo, et syrämest riivitää joka kerta paloi, ni antava sit elämäs aikan NII paljo enemmä! 💕💛💚 Jos yleensäkki pakkaava aikas viäres aikaas viättämähä, ni ny o sylis ekstrapaljo tunkuu. Tiätävä kyl!

Ja hauska, ku nukkuva täysil, mukku otan kameran, luurin siis, kättee, et otan kuvaa, ni ain sen jotenkis huamaavak kyl. Se niist syvist unist.

Ja ossaa Islaki ol lötkömpötkö, vaiks estääki ovel viaraitte luvattoman sisältulemise. Mist en ees haluu toist poijes opettaa, ku tääl noit ihmissii kulkee, mikkä röyhkeesti vaa tunkeva sisäl asti, eiväkkä ees ovikelloo soita. Kuistil saakka pääsevä, mut siit ettippäi tulee tyssäys. Tosa piharakennukse ja pihan juttui ku tehrää, ni ei tykkää kulkee avaimet kaulassakaa, et pitäsis ovii lukos päiväsaikaa koko ajankaa.

Iha hirmune henkine, joskus siis fyysinenki apu, näist! 💙💓

Ilon hippui!

Voi, kiitos, Tua! 💜 Tais kirjees men väärähä osotteesehe enste, ku o ilmestyny viikollopu aikan postilootaha. Posti ei ainaskaa ol täsävälis kulkenu.

Upee kokonaine arkki kiiltokuvii, upee kuari ja upee pitkä käsin kirjotettu kirje! Nii sopivaa aamukaffeseuraa täsä muun ikävämmä asian keskel.

Voi ei!

Olin peljänny syäpäviaraan käyntii, ku pelkäsin omii reaktioit, etten aiheuta turhaa stressii toisil. Hermoilin, itkin, nauroin vuarotelle ENNE viaraitte tuloo. Plikka, kummityttö sairaal, tul kans omat "hyvästit" toivottamaha ja saatii kaik lopult pitkään halattuu toisiimme. Itkettii sisäseste, ei suaraa ulvontaa, vaiks nii tek miäli! 

Tilanneha o aiva HIRVEE myäs läheisil, ja viäl orottamaani kamalemmaks men, ku saattii kuulla, et elinorotusaika ov vaa parist viikost maksimissaa neljähä. Kotisairaanhoito ny, ja kotisairaalan osasto sit seuraavaks, jollei omas koton pysty olemaa loppuhus saakka. Elvytyskialto on, ja varsinaisel saattohoito-osastol ei saa paikkaa näi äkkii. Toisaalt myäs tykkääväkki, et koton saa olla nii kauva ku suinki. Lapsekki auttava koton, et pualiso pääsee välil töihis ja hoitelemaha kauppa- jne. asioit, lenkittämää koirat, ja sellast. Yksinäs ei enää voi oikkee antaa olla.

Kasvain kasvaa hurjaa vauhtii, eikä reakoi mihinkää lääkityksee, ni sivuvaikutusten takii kaik muu ku kipulääkitys o lopetettu. Väsymys valtaa alaa.

Syättii isännä savustuskrillil käristämää lihaa, keitettyi perunoi salaatin kera ja jälkkäriks kaffet, jädet ja pullaa. Ruakahalu ol kohrillas potilaalki, ja nautti eri mauist. Elämän piänii iloi, neki! Muutamat pikku tirsat tul napsastuu välil, ja saattii sit puhuttuu vähä häne kuulemattaki. Rankkaa kaikil! Palliatiivises hoiros pitäs myäs läheiset hoitaa, mut kuulemma ei mittää ol hänel apui tarjottu. Pitäsis vissii seki osat vaatii, mukku ei jaksa! Aikas tyhjäm pääl tällee tuntuu jäävä.

Kyl me välil naurettiinki, ku höpöteltii kaikellaist, ettei vaa pelkkää valittamist ja suruasiaa, vaiks se ny päällimmäisen miälem pääl varmaa kaikil ol. Toive ihmeest on kyl  käytännös iha täys mahrottomuus, et se siit. Heil ov vaa ny kiärtely sukulaisis, tuttavis niim pitkään ku se onnistuu, sit laste ja lastellaste läsnäolo, kunnes alkaa se varsinaine hautajaiste valmistelu, ja jälkeej jääneitte "uus" arki. Loppuelämäks tarkotettu, vast remontoitu koti om myynnis ja pualison tulevaisuus uuren suhtee täysi auki viäl. Siis mite tuntuu TOSI epäreilult tää elämä välil!

Nyt oon itekki iham poikki, ni miten poikki siäl heil ollaankaa?! 💔
Voimii iha hirmuste, kivuttomuut, miälen rauhaa (mite se vaa ny onnistuisiskaa) ja asioitte sutviutumist täytyy toivottaa, koko perheel! 🧡

Aurinkoaamut

Vaikken mikkää aurinkompalvoja olekkaa, ja INHOON hellettä, ni kyl näis aurinkoisis aamuis silti on "sitä jottai". Tairan ottaa iha samallaissii kuviiki joka kiarroksel, ku kaik vaa näyttää nii kivalt. Eihä nää kameran napsut verä mitenkää vertoi sil, mite kaik omil silmil nähtynä näyttää, mut ossaa sitä kattoo niit myähemmi sillee, niinku omin silmin näkis, ku tiätää, millast o.

Eka syksy, ku pihapihlaja tekkee marjoi. Saa nährä jääks nää oranssiks, ja mink makussii ova. Äiti ja Lokalahremmummu (isän äiti) käyttivä mehuhu ain oman aluees parhaammakuset marjat muitte marjoje kyyris. Hyvää ja terveellist mehuu talveks. Sokerii kyl tartti siin käyttövaihees, ku ol melkose hapant ilman. Osa pihlajist vaa o tosi kitkerii, ja sitä makkuu om paha saar poijes, ni sellaset jää sit kyl käyttämät.

Tän aamun satoo. Joka päiväl jottai. Ny jätin paprikat ja chilit ottamat viäl, mut ekan kerra noit sokeriherneit sevverti, et saa kunnol ateriaha mukkaa, ku kokataa. Pussis, ku laitan jääkaappihi, muut orottava tyätasol käyttöö.

Aamulenkil lährös Islan kans. Siirsiv vaa tualit kauvemmas ja kukat lähemmäs.

Omenoitaki on niim paljo, et osa oksist laahaa jo maat! Ohhoh! Ja mä epäilin, et tuleeks satoo lainkaa, ku kukinta ol tosi huanos sääs (kylmää ja myräkkää, tuntu, ettei pölyttäjii liikkunu lainkkaa). Kyl me omppuhilloo ainaski saaraa talvev varal!

Näin ny ne mun kukat ystävän perikunnan myymäs asunnos, myynti-ilmotukses. Epäilin onks nää mun "rääppeet" minkäällaissii, mut ovakki osannu laittaa ne nii, et näyttävä parastas. Surulliste tapahtumien takii näit monii asuntoje myyntei nyssit om menos.

Ja joo, syrän syrjälläs, itkettää ja naurattaa vuarotelle, muistoi menneilt vuasilt, iha nuaruusaikahas saakka, meijä seurusteluajal, millo o isännän sukuhu tullu tutustuttuu alumperi. Vatta sekasi (ei ihmet täsä, tuttu juttu!), siivoilui, valmistelui tärkeit iltapäiväv viarait varte. Syäpäpotilas sentäs viäl pääsee liikkeel, kuntos mukkaa, ja yrittää välttää vaa koton olemist.💙💜 Toivov vaa, etten iha men "rikki", ja aiheut lissää hualt, ku tavote olisisis toisimpäi...