Vilposemp ja märemp viikolloppu, ku pitkään aikaan, mut se ol toisaalt iha tervetulluttaki. Alakerta torpast viileni myäs kummaste, ku ovet ja akkunat ol yätki ravollas. Yläkerras taas ilma ei iha nii helposte ulkoilmaan vaihrukkaa, vaiks raollas olevie akkunoire eres pyär tuulettimet yrittäe ottaa sisäl sitä ulkoilmaa. Mut saattii nukuttuu kaik iha hyvi! Ja täl kerttaa selvittii kaik jopa alust loppuhus saakka tervein, ettei lenssut iskeny! 💖
Nuaremp pojist om melkone hortonomi, ja huamaa paljo asioit kasveist, mihi vanhemp ei kiinnit mittää huamioo. Molemmat miälelläs auttava kasteluis ja tavaroitte/ asioitte siirtelyis, mut ei vanhemp huamannu esimerkiks istuvas etuterassil melkkest kypsie mansikoitte al. 😄
Toine ku kiljas oikkee, et niit om paljo! Hah! Ei niit ny oikeest nii hirveeste ol, ehkä raakileit täl hetkel joku kymmenise kipalet, ja neki pakkaa kypsymähä eri aikoihi, ni ei saa piirakan täytet. Tairetaa popsii suaraa puskast suuhu.
Pyry ain istu sil akkunal, mist näkkee meijät, ku ollaa ulkon, tai sit raollas olevan takaoven ravos, ja kerjää mukkaampääsyy.
Keli ol ny sateine pääosin, mut ol siäl näit aurinkoissiiki hetkii. Pyry ol sit meijän kans kiarroksel välil koiralenkil mukan ja välil sit muutov vaa. Ku käyttii vähäv välii kasvarin luukkui aukomas ja sulkemas, ja välil oveeki auk ja kii. Nuaremp varsitenki ol ain iha innoissas menos mukan. Tääl ku voi äkkii vaa lykät lätsäm päähä ja tossut jalkaa, ja sit ollaanki jo ulkon. Kaupunkis täytyy kulkee rappukäytäväki viäl kotiovej jälkkee ennenku o ulkon.
Ruahoi mutustelttii ja maistelttii, ja välil ol pää nii puskas, et ku kutsuin, meinas kasvit siltiki jäär naamal. Ol vähä et: "Yh!", ku toi koiramputke pahanhajune lehti lötsäht naamal.
Hassuste kissa halus tukeutuu koiraha, ku maa ol märkä, muka pysyis kuivempan (?) sillee. Koira ol vähä ihmeissäs, muttei se matkantekkoo kyl mitenkää haitannu. Jos kissa oppii matkimal omaa emoo ja sisaruksii, ni kyl se oppii iha seuraamal koiraa (koirii) ja ihmissiiki. Kunha o sellaset "otukset", mihi kissa luattaa. 💙💜
Lavvantai ol aurinkoisemp päivä, vaiks sillonki aika ajoin ripottel vet. Ruaho kasvaa oikkee kohinal. Ja noi koiramputket alkaa näköjäs vallat meijä vattupuskiiki. Yks paikka, misä o ollu kummitärilt saarui valkossii vattui, ojjo nii vallattu viime kesän aikan ja lissää ny, et siäl ei ol vattui enää lainkka. 😔 Hö!
Tarttis ottaa tyän al seki, et riipis noi kaik nii ison juuren kans poijes, ku vaa mahrollist saar. Ärsyttävää, ku yks kasvi valtaa kaik mahrolliset ja mahrottomat paikat pihal ja pihan ympäristös!
Näyttää se ruaho olevav vihreemppää (tai tuareemppaa ainaski) airan toisel pualel kissanki miälest. Ha! Kyl ol tarkkan noitte airaraoist kurkkimas... Jollei olisisis ollu valjais, olis kyl pujahtanu alt toisel pualel. Ny pit kiärtää portin kaut, et "peräskulkijatki" (mä ja pojat) mahtuu menohom mukkaa.
Ny on sit ekat minikurkukki maisteltu, ja toine pojist tykkäs, toine ei. Tomaattiraakileet nuaremp huamas kans, et "siäl ne kasvaa". Vanhemp vaa kysy, et mihi ruukkuhu vet laitetaa, ei oikkee muuto nää kasvit kiinnosta.
Vanhemp aikas paljo suunnittel ja koodas vaarin kans heijä yhteist tiatokonepelii, mitä kehittelevä. Alakerraski miätti erillaissii arvoesineit koodie kans, mil saa kaikellaist tarpeellist siihe pelihi. Piirrustusvihko tul tähä suunnittelukäyttöhö hyvi. Siv vaa vihko vaaril, et vaari laittaa koodit koneel. Ja poika om muute TARKKA! Huamaa het, jos vaari kirjottaa vääri!
Nuaremma kans katteltii vanhoi valokuvii, ajast, millo hää ol just syntyny ja sil paikkeil, vähä niit vanhemppiiki. Siit poiki juttuu, mite ihmine om piän ja avuton, mite piänii ja avuttomii sit koiran ja kissan pennut ovakkaa. Ja päätteli jossaikohti, et kissa o ensteks hiiri, sit marsu ja siv vast kissa. Piäne ajam pääst meinas, et koirat sit ova enste marsui, sit kissoi ja siv vast koirii. Hah! Pit ettii netist vähä vastasyntyneitte kissoje ja koirie pentui, ja sit lisäks viäl hiirte ja marsuje poikassii, et mikä ero. Vähä ov vaa tota kokoeroo vaikkia valokuvist nährä, et ei mittää takuut siit, mite nää viisvuatiaan pojam pääs muakkaantuu. 😉
Eläimist ku tul puhe, ja valokuvii kattelttii, ni tul niit aikoi vastaha, millo meil ol viäl neljä koiraa ja kaks kissaa (erit ku nykysi), ja osas kuvis myäs meijä hoitokoirii. Ja poika miätti, et heilläki o ollu hoitokoira, ja kyllähä heijä kissaaki hoiretaa. Sit pit selvittää, et MIKÄ o hoitokoira, ku heilläki on kissa ja Mörri EI oo hoiros heil, vaa asuu siäl. Heijä koti om Mörrinki koti. Ja siit, et hehä ova ny mummu-vaarilas hoiros veljen kans, ja et hän tykkäis, jos heijä hoitokoira tulis uurestas heil hoitoo, ku hän tykkäs olla sen kaveri. Ja siit, et äiti on heijä kissan kaveri, ku kysysin, et oliks koira kiinnostunu kissast tai toisimpäi. Ikkäänku ettei kissa mittää toist kaverii tartte, ku äiti on JO kissan kaveri. Olisisis kyl NII kiva välil tiätää, mitä siäl piänem pääs liikkuu! 😍
Sit yks kerta pihal olles kysäsin nuaremmalt, et ku raparperii olisisis omast takkaa, et tehräänks piirakkaa? Ja iha innoissas poika sit kanteli raparperit sisäl ja hetken jakso kattoo, ku vähä pesin ja siistisin noit varsii ennenku tein piänt "silppuu". Sit siirty olkkarii pelaamaa pokemon korteil.
Ja soveltaa pit taas, ku ei meil viäläkää ollu sitä ohjeen piimää, ni käytin ny sitä ainut mitä jääkaapis ol, eli kermaviilii mairon seas. Mut lisäks meil ol sokeri vähis, ja halusin sitä jättää sunnuntain lettujem pääl (ainuu asia, mitä pojat lettujem pääl haluava), ni käytin intiaanisokerii. Pelkäsin, et siit tulee kamalam makkia, mut lopult tää oliki vähemmä makkia, ku tuntu, ettei ollu piirakas sokerii lainkka. Vaiks oliha siin vaniljasokerii ja fariinisokeriiki mukan kummiski. Outoo! Pojat ei sit tykänny täst lainkkaa. Ei mekää vaarin kans tätä oikkee herkuks voitu sannoo, mut runsaan vaniljakastikkeen kans saattii alas. Ei se ny iha hukkaha menny. Mut jatkoho: intiaanisokeri EI ol makkiaa! Mihi sitä kuuluisisis käyttää?
Tosiaa askarrelttii erillaissii lennokkei papereist. Vanhanaikassii omast pääst, sit youtuben neuvoil jokuse lissää. Ja jopa se tylppänokkane iha yllättäväste lens kyl! Näytti silt tehres, ettei se VOI lentää! Hah! Pojil ol hauskaa, sekä taitelles niit omii koneit, et lennättäes niit. Isla vaa ol vähä, et saaks niit ottaa kii vai ei, ja hyvä, ettei ottanu. Jokune kone ol sillee "raskasnokkane", et olisisis taatuste sattunu, jos olisisis osunu esimerkiks silmähä. Ja hetkem päästähä Isla luavuttiki kokonas, ja siirty soffal kattomaa sivust tätä touhuu. Pojat heittivä koneit yksitelle ja yhtaikkaa, ja uussii konei synty ikkäänku vauhris. Osa koneist tek nuaremmam miälest laskeutuessas SUPERkeikkaa, ja se vast oliki hauskaa. Eli pyäri menosuuntaas ympäri. Mut osa koneist ol "bumerangi"koneit, ku ne tek vaa ympyrän, ja tul takas lähettäjäs jalkoihi. Hah!
Telkka pysy kii käytännös melkkest koko viikollopun, ku matalapainees ei toi meijä antenni oikkee anna muut, ku pikselisotkuu. Jokuse ohjelman kattova sit sunnuntai aamul tabletilt, et saiva rauhas herättyy enne aamupalaa. Sej jälkkee oliki sit jo muut puuhaa, ettei ohjelmat enää kiinnostanukkaa.
Vaikkei mittää kovi erikoist siis tapahtunu, eikä tehty, ni mä olin kyl tosi poikki eilä illemmal. Petie laitot, mummu-vaarilavaatteire pesut, kööki siivoomine ja tiskit (vaiks se tiskikone onki, ni ei ne astiat men sinne eikä siält poijes ilma apuu), tavaroitte paikoilles laittamiset olkkaris - ja siihem pääl ne normijutskat, eli koiran lenkitys, viimiset kasvarie ovie ja luukkuje sulkemiset yäks, iltapala ja sellaset. Meinasin ottaa tupluurit, mutten sit ehtinykkää. Nukahrin kyl varmaa ennenku pää osu tyynyhy lopult. 😊
Iham mahtava viikolloppu! 💕
