Itkettää!

Isännäv veli on nyssit vuareosastol, ku ei pärjää koton enää, eres vaimon/ laste avul. Saattii tosiaa eilä tiätää, ja meijä pit alkuviikost mennä, mut houkuteltii sin sit kummiski jo tänäpe. Syäpä viä.

Paikal ol jo isännän nuaremp veli, vanhemma veljen neljäst lapsest kolme, ja myäs piänin lapsenlapsist. Piän huane, ja lämmin, ni lapset päättivä men syämähä. Me saattii sit ol neljästäs sen aikkaa. Ehtivä jo jokuse tunni olemaa, et oliki heijä jo aika mennä syämähä.

Mitä kummaa tällases tilantees pitäs/ vois tehrä, et sais toiste oloo ees aanaukse paremmaks? Halaukset, tiätty, ketä niist tykkää (kaikki ku ei siärä lainkaa, ees oikkee omie ihmiste, saatika sit vähä viaraamma). Isännäv veljel lapsii ei olla nähty vuaskaussii, ni ei kovi läheisiks voi väittää, vaiks syrän onki heijäm pualest pakahtumaisillas. 

Miähet ny eivä oikkee kans tiänny, mite olisisiva ollu. Isäntä ja nuaremp veli siin lähinnä höpöttelivä omias, ikkäänku vanhint veljee ei olisis siis ollukkaa. Vaiks istu omal tualil, kunnes väsähti, ja siirty sänkyhy.

Otin hänt kärest kii, ja puristi kovaa, yllättävän kovaa. Iho ol nihkee ja kysyin, et onks kipui, et jos siit tulee tuskahiki, mut meinas, et ei niimpaljoo, et lissää lääket haluaisisis, ku se vaikuttaa sit tajunnan tasoho, ja haluu ny nährä ja kuulla kaiken. Mut meinas, et ov vähä kuuma. Ilmastointii ei pystyny muuttamaha, tuuletusikkunan sai auk, mut siihen kohtaha talom mutkas ei pahemmi tuulevviret tuntunu oleva. Otin sit viuhkan kassist, ja hiljaksis heiluttelin sitä, ni nihkeys iholt ainaski lähti.

Vaimo nukku viime yän häne viäreises sänkys, ja tulee taas yäks siihe. Heil on koton koirat, mikkä pittää hoitaa, et ei voi vaa jättää omiin oloihis, ni om pakko välil ajaa se sata (?) kilsaa yhtee suuntaha. Ny ol piremppää koton koirie kans, ku tiäs, et pualisollas on seuraa, eikä just ny mittää henkenhättääkää.

Veljies äänentaso vaa tuntu nouseva koko aja, ku innostusisiva jostai asiast, et huamasin pariin otteesee jonku käyvä pistämäs huaneen ovee kii, sitä käytäväl menevää. Se vaa ei tahtonu pyssyy kii. Tais äänen taso noust välil vähä häiritsevällekki tasol, naapurihuaneit ajatelle. Tais vaa jonkullaine oma pualustusreaktio heil olla, ku se ol vähä outoo, ainaki isännän kohralt, ku yleisimmi o melkose hiljane kaveri näis kokkoontumisis. Mut ei tää tilanne ol kenellekkää helppo, suinkaa!

Sit tehtii taas "vahrivvaihto", ku nuaremp sukupolvi palas takasi ruakailu- ja kauppareissult (läheisil ei kotisairaalas tarjot mittää syätävää). Ny lapset lupas siin ol isäs seuran, kunnes vaimos saapuu paikal iltalenkij jälkkee, et saa pariskunta sitä kahrenkeskist omaa aikkaaki. Vaiks veli meinaski, et kyl he ojjo jutellu sen, mitä juteltavaa o, ettei mikkää asia ny täysin keske ol. Toki sitä miälelläs pualison kans eläis yhres viäl, näkis lastellaste kasvun ja kehitykse, rakentelis just täysi remontoirun talon pihaa ja ja ja. Mut minkäs teet?

💜💔💙