Olin peljänny syäpäviaraan käyntii, ku pelkäsin omii reaktioit, etten aiheuta turhaa stressii toisil. Hermoilin, itkin, nauroin vuarotelle ENNE viaraitte tuloo. Plikka, kummityttö sairaal, tul kans omat "hyvästit" toivottamaha ja saatii kaik lopult pitkään halattuu toisiimme. Itkettii sisäseste, ei suaraa ulvontaa, vaiks nii tek miäli!
Tilanneha o aiva HIRVEE myäs läheisil, ja viäl orottamaani kamalemmaks men, ku saattii kuulla, et elinorotusaika ov vaa parist viikost maksimissaa neljähä. Kotisairaanhoito ny, ja kotisairaalan osasto sit seuraavaks, jollei omas koton pysty olemaa loppuhus saakka. Elvytyskialto on, ja varsinaisel saattohoito-osastol ei saa paikkaa näi äkkii. Toisaalt myäs tykkääväkki, et koton saa olla nii kauva ku suinki. Lapsekki auttava koton, et pualiso pääsee välil töihis ja hoitelemaha kauppa- jne. asioit, lenkittämää koirat, ja sellast. Yksinäs ei enää voi oikkee antaa olla.
Kasvain kasvaa hurjaa vauhtii, eikä reakoi mihinkää lääkityksee, ni sivuvaikutusten takii kaik muu ku kipulääkitys o lopetettu. Väsymys valtaa alaa.
Syättii isännä savustuskrillil käristämää lihaa, keitettyi perunoi salaatin kera ja jälkkäriks kaffet, jädet ja pullaa. Ruakahalu ol kohrillas potilaalki, ja nautti eri mauist. Elämän piänii iloi, neki! Muutamat pikku tirsat tul napsastuu välil, ja saattii sit puhuttuu vähä häne kuulemattaki. Rankkaa kaikil! Palliatiivises hoiros pitäs myäs läheiset hoitaa, mut kuulemma ei mittää ol hänel apui tarjottu. Pitäsis vissii seki osat vaatii, mukku ei jaksa! Aikas tyhjäm pääl tällee tuntuu jäävä.
Kyl me välil naurettiinki, ku höpöteltii kaikellaist, ettei vaa pelkkää valittamist ja suruasiaa, vaiks se ny päällimmäisen miälem pääl varmaa kaikil ol. Toive ihmeest on kyl käytännös iha täys mahrottomuus, et se siit. Heil ov vaa ny kiärtely sukulaisis, tuttavis niim pitkään ku se onnistuu, sit laste ja lastellaste läsnäolo, kunnes alkaa se varsinaine hautajaiste valmistelu, ja jälkeej jääneitte "uus" arki. Loppuelämäks tarkotettu, vast remontoitu koti om myynnis ja pualison tulevaisuus uuren suhtee täysi auki viäl. Siis mite tuntuu TOSI epäreilult tää elämä välil!
Nyt oon itekki iham poikki, ni miten poikki siäl heil ollaankaa?! 💔
Voimii iha hirmuste, kivuttomuut, miälen rauhaa (mite se vaa ny onnistuisiskaa) ja asioitte sutviutumist täytyy toivottaa, koko perheel! 🧡
Voi, miten surullisia asioita. 💔
VastaaPoistaNiinpä! :'(
PoistaOlipa rankka päivä kaikkinensa vaikka samalla myös lämmin kohtaaminen.
VastaaPoistaEn voi mitenkään ymmärtää sitä miten kukaan meistä osaa ottaa vastaan sen tiedon että elinpäiviä on jäljellä vain ihan vähän. Eikä vain oma suru ja murhe vaan se kaikki läheisten tuska. Ja kaikki käytännön asiat.
Mutta mukavaa kun tapasitte ja vaihtelu sairaalle oli varmaan ihan erityisen tärkeää että tapaa muita. Vaikka voimille ottaisikin.
Elämä on tosiaankin käsittämättömän epäreilua !
Ei tosiaa ossaa yhtää kuvitel, milt se oikeest tuntuu, ku om pakko miättii, et aika käy vähiin, ja se läheisten tuska sen omam pääl viäl. Epäilen, et vähä kaik haluu "siirtää" niit kaikkeist ikävimppii tuntemuksii, kunnes tulee joku pyrskäys, misä ei pysty enää. Kiukuttelut siis varsi ymmärrettävii, neki. Kaik tunteet kuuluva ikkäänku asiaha, vaikkei tääkää ny varmaa täysi samal taval kaikil meekkää, "kualemaantuamitul", eikä läheisil.
PoistaVaikeaa aikaa läheisille, mutta toivoa ei kannata menettää, kuten sanotaan: niin kauan kuin on elämää, on toivoa. (Vaikka järki sanoisi toisin.) Olen nähnyt ja kokenut ihmeparantumisia niillä, jotka uskovat, että Luoja parantaa.
VastaaPoistaKävi miten kävi, paljon voimia ja lohtua sinne!
Vaikkiaa o kaikil; syäpäpotilaal ittel ja läheisil. :( Mut tottaha toi, et viimisee asti SAA toivoo! Kiitos! <3
Poista