Perjantai 13 (?) päivä

Kello o aikas tarkkaa ny seittemä. Enkä tiär millo heräsin, en mittää kamalan kauvaa ol kummiskaa valvonu. Silti ojjo sattunu kaikellaist, mist tul miälee, et olisis toi "epäonnem päivä".

Oon kaatanu yhre kaffekupin, onneks köökim pöyräl nii, ettei sitä menny mattol, mut siin men mun eka mukilline. Sikku yritin avat vessas lasikaappii, et pesen hampaat, osu käsi jotenki huanoste ja sormet lipsahti - etusormen kynsi poikki nii, et se osaks men siit kasvupaikastaki. Kynsileikkuril sain sillee, ettei se repeis enempii, ja vahvistelakkaa aattelin siihe myähemmi laittaa, et se repeemäkohta ei ottais kaikkeen kii (en vaa just ny avaa sitä pulloo).

Ennenku laitan tukisukan, pittää jalampohjakki öljyt ja rasvat, ja sänkyr reunal istuksin siin, ja otan tuubii kättee, sitä öljyy siis, ni enks mä tökkää sen tuubin korkin sänkyn al. Ja jollei lait tuubihi käytöj jälkkee korkkii takas, se alkaa vuatamaa pöyräl, ni se korkki ol siis könyttävä siält alt poijes. Öljykinttusen. Siin pittää ol varovaine, ettei liukastu, ja tiätty sit kaik maholliset (ja mahottomakki) karvat ja pölyt ja kikkarat lattialt tarttuu kii. No, löysin korkin, ei liikoi öljyy viäl "karannu". Putsasin jalan ylimääräsist aineksist ja tajusin, etten ollu ottanu sukkii käsil lainkkaa, ja säilytän ne huaneen toisel pualel kankaspussukas. Eli ol lährettävä könkkäämää varovaste sinnekki sen öljyse kintun kans. Hitsit! No, lopult sain sukan jalkkaa ja sit sama toimi toisel jalampohjal. Mut sevverti terävää viäl tos katkennees kynnes ol, et sain sukkaha reijänki. No, saa ol. Ev vaihtanu enää toisee. Koton ollaa, ni mitä välii?

Mut sen takii otin sit viilan kättee, ja aattelin, josko sil sais tasattuu sevverti, ettei kynsi ny ottaisis enempii mihinkää kii, ku erelleskää en ollu nii "rohkee" et olisisis lakan kans uskaltanu ruvet räpeltämähä. Mikä ol taatuste iha oikkia päätös! Se viila meinaa lipsahti jotenki. Lens kaares - suaraa kaffekuppihi törröttämähä! Siin men mun toinenki kaffemukilline. Yhre suullise oon saanu kaffet. Isäntä napsii oman ekan kuppis täsä, mä otan termarist loput, ja sit on laitettava vähä lissää tulemaa, jos ny rohkastun, etten sit sitä pannuu tiputa, tai jottai... Et näi hyvi on tää päivä liikkeel lähteny.

Mut eilä lährin sit vihroste viimein jatkamaa tätä joulust ristipistotyät. Ehrin ne vihreet osat tehrä ennenku tajusin, et se "enne"-kuva olisisis kiva saar. Pit jatkaa reunukset punasel, ku Pöllölt lankaa aikasemmi jo sain. Mut siv vaa osu vihree kättee ekana kuitenki.

Ehkä karuttaa jälkkeempäi, mut em mittää apuviivoi/lankoikaa laittanu, enkä saanu ostettuu uut rinkulaa, kiristint, miks sitä nyssit sanotaankaa. Summammutikas jatketaa siis. Noh, sillee on tullu toi liinan toinem pualiki aikanas tehtyy. 

Ei tääkää kyl iha onkelmatont ol. Mul o moniteholinssit, mut silti mun täytyy näit tarkkoi pikkujuttui ku tekkee, laskee klasit nokal ales, et nään lasie ylitte tyähö, ja sit nostaa päät, ku katton ohjeit nii, et taas nään ne kaavan merkinnät klasie alaosal, ja jos katton sitte johonki kauvemmas, ni täytyy sihrat sillee, et nään ne klasie yläosal. 

Jos mul o pimeetyäskentelyhy olemas "niskavalot", kaks erillist valopistet saa kohristettuu tyähö, ni vissii mää jo tarttisin sen "rinnusta"suurennuslasinki. Koht o apuvälineit kaulal niim paljo, et käret om pirettävä kaukan, et yleensäkkää mittää pystyy tekemää, hah.

Sevverti viäl tähä isännäv velje asiaha tähä lopuks, et mä tajusisi eilä, ettei mul oo ees häne vaimos puhelinnumeroo missää, ku meinasin, et sevverti olisisis kulunu aikkaa, et jos piäne kuulumissoiton pirauttaisisin. 😯 Me ollaa kommunikoitu ain mesen kaut ja soitot om menny isännäv veljen puhelimest, ni ei sitä numeroo olla tarvittu. Mut viästittelin sit -tälläki kertaa- mesel, ja sain numeron ny. 

Ikävä on kova, luannolliseste, itku o herkäs, ja uus arki ihmetyttää, tunteet myllertää. Asuu viäl koris, mis ihan kaik muistuttaa miähestäs, ku ova yhres sen hianoks rempannu, käytännös iha lattiast kattoho - osas paikkaa runkoo myäte uusiks. Hyvii, ja huanoiki (mikkä ny tuntuva osaks naurattavanki), muistoi tulvillas. Toisaalt lohruttavaa, toisaalt tuskastuttavaa, varsinki, ku tiätää, et kiinteistöst om pakko luapuu, kunha ny ostaja vaa enste löytyy, tiätty. 

Hänel on kummiski omat lapset ja pualisos lapset tukena kans, ettei iha yksinäs tartte kaikkee miättii koko aja, mut lapsekki ova töis ja heil oma arki, et pakosti sitä yksinoloo nyssit tulee enempi ku miähes viäl eläes. Onneks siäl om myäs kaks karvattii, aktiivist ja hyvi enerkist koiraa. Pikkase piänemppii ku meijä Isla, mut hurjastepaljo saman näkössii ja saman luantossiiki. Tulee väkisi lährettyy vähä neljän seinän sisält uloski, ja on joku jota halata, ku silt tuntuu! 💙💚