Oov vähä omituine

Mä tartten aikas "selvät sävelet" mum päiviin, ja mialuuste reiluste etukättee. En ol mikkää impulsiivine ihmine koskaa ollu. Jollei lasket sitä, et ku pitäsis imuroira, mä mialuuste vaiks pyyhim pölyi tai tiskaan, ku otan imurii kättee, tai jos pitäis pyyhkii pölyi, viikkaan pyykkii tai jopa imuroinki iha mialuuste... (aivot?!) Ärsyttävää!

Mul om muutamii läheissii ja ystävii, joil o elämäs erinäkössii haastei menos just täs kohtaa, ja osan näist aiheuttaa iha yhteiskunnan toimet, mist voisisim paasat paljonki (joskus olen osaks varmaste tääl paasannukki jo). Ja pyrin olemaa avuks ain, misä kullonki pystyv vaa, ja mihi "rahkeet" riittää. Talous o iha ok ittel täl hetkel, mukku ei tahro pankist enää mittää remppalainaa saar, ni o ain säästettävä kaik, mitä meinaa tehrä. Ja tehtäviihä ny vanhas omakotitalos ja pihas ain riittää. Toisaalta hyvä, toisaalta huano. Pikku-pikku palasis eretää, eli hyyyyyvin hittaaste. Mut siis talourelliseste ei kovaste voira kettää auttaa, vaiks tahtooki olisis. Yleiseste menee rahoi hyväntekeväisyytehe joihinki asioihi jo (lapset, eläimet). Piänil jutuil, joillaki kauppaostoksil ja auton käytöl sun sellasil sit tuetaa läheisii.

Piänt pintaremontti o ollu menos tost viime syksyst saakka meijä torppaha, ku isäntä huamas hyvän laminaattitarjouksen, et saatii lattiamateriaali halvemmal ku muavimatto (mitä meil ny o tähäs saakka lattiois ollu, erelliste asukkaitte laittaman). Huusholli tiätty mullim malli ain, ku tehrää jottai, ku pittää tavaroit siirtää sinne tänne, poijes tiält moneen otteesee - ja sit taas takasi.

Ny orottaa yläkerran aula vastaavaa piänt remppaa, ja siks oon kamoi siirtäny siit toissii tiloihi paljo jo. Sänky on nii iso, ettei sitä oikkee saa mihinkää, ku ei pysy kyljelläskää. Heiluu ja huajuu, ja sikku kissat tykkäävä men kiipeemää siihe pääl - korkeus o ain kiva juttu - ni pelkään, et kaatuu jonkum pääl viäl. Eli siirretää vaa sevverti poijes tiält, et pystyy tekemää, mitä pittää, ja laitetaa sit het takas taas. Sänkyy ku ei voi poijeskaa laittaa. 

Taitava meijä karvatit ollaj jo tottunu tähä, et meil vähäv välii joku asia muuttuu. Tulee lissää tilaa, tila piänenee taas, jottai lähtee, jottai tulee... Kunha ruaka-ajat ei muutu - ja välil saa herkkuiki, ni kaik o ok.

Ny käväsin auto-onkelmis olevaa ystävää auttamas kuskaamal hänet apteekkihi ja kauppaha täsä keskel päivää. Tul vähä puskist tää juttu, ja mul tahto men päiväjärjestys sekasi, mut ei se ystävän vika ol. Mul vaa jotenki hävii keskittymine kokonas, ku tuijottelen kelloo, et millo mitäki pitäsis tehrä, et saan auton käyttöhö (eli siis käytännös akkunat siit auk, et näkkee ajaa) sellasee aikaha, et oon sovitus ajas sovitus paikas... Iha kumma juttu, mut sil nyv vaa ei voi mittää.

Tääl ei oikkee voi hypät noiv vaa julkisil välineil, jäär kaupan kohral poijes, ja palat sit taas takasi, ku linjat kulkeva nii harvo - ja kaik ei ees mee kaupan kaut. Varsinki selkävaivasen ei oikkee tul kyl mittää kauppakassei kilometritolkul kannettuu. Ku olisisis varaa, voisisis tilat kotiinkuljetuksen, mukku...