Näi niinku kolmenkymmenekahreksav vuarej yhresasumisej jälkkeekää ei isännän kans olla täysin toisiimme opittu tuntemaha. Toisaalt se o hyvä, mut joskus se aiheuttaa hankaluuksiiki.
Tää aamu o hyvä esimerkki. Isäntä otti eilä väärällaise peräkärryn lainaha, ja tänäpe aamul sit soitti sinne, et olisisiskos oikkiallaine vapaan. Sai sit luvan hakkee, kunha palauttaa sen viäl enne pualtpäivää, ja sopi siis näi. Kello ol kahreksa siin kohtaa.
Hää men suihkuhu ja siält tulles meinas ykskaks, et oikkiastas hän kaipais mua sinne mukkaa, ku ol päättäny jottai vähä isomppii ameriikanlevyi (?) kans ostaa samaan kyytihi. Olis helpomp kahre hengev voimal nostaa ne kärrihi. No, tiätty!
MUT näist ei ol ollu mittää puhet aikasemmi. Koira ol viäl nukkumas, omat aamutoimet keske (pesut, kinttu, aamupala, lääkkeet), puhumattakaa Islan aamulenkist, mitä EI nyv voi millää siirtää sin jonnekki, meijä kottipaluuseev vast. Ja muutonki: mä em pääs liikkeel ees ilma näit keske-erässii juttui yllättäe, ni saatika sit näi. Ja isännän "kuuluis" kyl tiätää tää, näitte yhresolovuasiej jälkkee. Mut ei!
Lähti yksinäs vähä kiukussas, ja mä jäin vähä kiukuissani kotti.
Se om mum miälest hyvä, ettei toine ain ol arvattavis, ja muutonki ollaa just sevverti erillaissii, vaiks samallaissii kotihiirii ollaanki, et miälenkiintossii keskustelui syntyy vähäv välii monellaisist asioist, vaiks usseemma juttuu onki nii, et toine ei ol siit ees mitenkää kiinnostunu. Mä esimerkiks en tykkää mistää urheilust, en uutisistakaa, isäntä taas ei innostu mistää porukkapeleist (ol ne sit lautapelei, korttipelei, pihapelei...), mut kaikest näist saaraa pitkii keskustelui välil aikaseks.
Samate nährää yks ja sama tapahtuma mont kerttaa täysi eri silmil. Hänest joku o hauskaa, mikä ittest oj joko ärsyttävää tai suarastas vihamiälist, ja hän taas vähättelee niit asioit, mikkä mum miälest ova hauskoi. Sit miätitää yhres, et MIKS näi o. Kuulemma ylianalysoin, ja mum miälest hän taas joskus toimii ennenku aattelee yhtääm mittää. Toisaalt sit taas mm. lasten kans ei ossaa yhtää reakoir ajois (noh, tai ei ollenkaa), jos tulee joku "kriisitilanne" ettee. Lähinnä vaa myätäilis ja antais kuunki taivaalt - ja sit om pulas, ku tilanteet pakkaa toistumaa, ja usseste viäl entist pahempan. Hah!
Mut tul kotti sit peräkärrin palautusreissult herkkuje kera, ja taas selitelttii, ja pyyrelttii sit anteeks samal. Maistu hyvält! Sekä ruaka, et asian käsittelemine. Tällast välil Hiiroste torpas.
Rikkautta ja rakkautta 😍 lienee tuokin, toteaa ikuinen loppuelämän sinkku.
VastaaPoistaKyl koen, et elämä o oikeest rikkaamppaa, ku saa elää toisen "kyljes", vaiks välil päit yhtee sit kolahteleeki. ;)
PoistaJoskus sitä kuvittelee että toinen tietää mitä ollaan tekemässä eikä olla kuitenkaan yhtään samalla aaltopituudella kyseisen asian kanssa. Olisihan tuo teidänkin aamu mennyt ihan toisin jos siitä olisi etukäteen sovittu ?
VastaaPoistaMinä olen meillä se joka suunnittelee välillä ihan liikaakin asioita etukäteen ja sitten menen solmuun kun tulee jotain muutoksia.Kari osaa edetä asia kerrallaan ja rauhassa ja että katsotaan tilannetta .....minusta välillä liiankin rauhallisesti :-).
Parasta tietysti on se että loppu hyvin ja kumpikin ymmärsi tilanteen ja sen miten se sellaiseksi kehkeytyi.Anteeksi pyytäminen ja saaminen ja hyvä ruoka, parempi mieli !
Toki olis ollu eri "ääni kellos", jos olisisiv voinu ajois valmistautuu menoho. Onha meil välil paljo aikasemppiiki menoi ollu. Muttei koskaa ykskaks.
PoistaÄrsytys tul siit, ku me ollaa NII PALJO puhuttu täst, et mite inhoon niit äkkimuutoksii valmistautumat, VARSINKI, jos o "miljoona" hommaa hoirettavan viäl ennenku jottai tapahtuu. Ei sen pitäny isännäl yllätyksen tulla. =P
Kiva kun avauduit, oli kotoisaa luettavaa. Nuohan ei ole isoja ongelmia, vaikka sillä hetkellä voi ärsyttää.
VastaaPoistaEi kai sitä kahta täysin samanlaista ihmistä olekaan.
Kaikissa ihmissuhteissa pitää osata hyväksyä toisen erilaiset mieltymykset, aatteet, rytmi, ym. Ystävyydessä, lasten ja vanhempien suhteissa, työpaikalla, jne.
Mutta on teissä varmaan paljon samaakin, luulen niin, vaikka en tunne. Joskus ulkopuolinen näkee samanlaisuutta enemmän kuin pari itse.
Ei ol iso onkelma, onneks, harvo sellassii meil vastaha tuleekaa. Piänest se kiukustumine voi tulla joskus, ku se oma tarve ja toive ei toteurukkaa. Eikä se ain mee nii, ku o muist ku ittest kii, ku ei se men ain, vaiks "kaik" olis ittest kii, hah - ja seki ärsyttää!
PoistaUsseempiki o mennein aikoin kummastellu, et mite me jaksetaa ol yhres, ku ollaa nii erillaissii. Mut munst just se o se meijä rikkaus. Samat arvot (pääosi) ja sama päämäärä, mis eletää ja mitä kohti mennää, täys luattamus toisee, se o riittäny! <3
No siinä tulikin ne tärkeimmät; arvot ja luottamus!
PoistaHyvä, että on ne kunnossa.
Kuulosti vähän kuin olisit meistä kertonut, pystyn oikein hyvin samaistua. 😄
VastaaPoista=D <3
PoistaMinusta pääasia tuossa oli se, että pyydettiin anteeksi, puhuttiin asia halki ja sovittiin.
VastaaPoistaLuin kirjoituksesi yöllä ja - rehellisesti sanottuna - ajattelin ensin, että no höh, johan nyt. Teidän kummankin tekemisiä 🥰
Mutta kun luin tätä nyt uudestaan ja uusin silmin, niin kuta kuinkin yhtä pitkän ajan kuin te, saman miehen kanssa eläneenä ymmärrän, teitä molempia.
Joskus pitää päästä lähtemään just, mieluummin jo äsken ja joskus taas ei ole mitään kiirettä vaikka toinen on jalka kaasulla. Hyvin tietäen, että toisen lähteminen ei käy niin nopeasti. Ja kun yhtälöön lisätään vielä muut perheenjäsenet, ovat ne sitten ihmis- tai eläinlapsia, niin sotkuhan on valmis.
Me asuttiin kaupungissa 30 vuotta ja mentiin ja tultiin omia menojamme; toki toisillemme kertoen ja menoistamme sopien, mutta ei toisiamme rajoittaen. Mitä isommaksi Poika kasvoi, sitä helpompaa liikkuminen - lähinnä minun liikkuminen ympäri maakuntia - oli.
Vapunpäivänä huikkasin ovelta "Nähdään syksyllä kun joki jäätyy" 😉
Riesa sitten taas muutti menemiset, oli opeteltava ennakoimaan ja arvioimaan kuinka kauan mihinkin matkaan menee - kun ei toinen osannut arvioida kuinka kauan minun valmistautumisessa menee. Usein lähdettiin matkaan mököttäen. Onneksi ollaan huonoja siinä 😊
Ja maalle muutosta alkoi taas uusi opiskelujakso. Nyt olen oppinut kysymään jo edellisiltana, että mitäs mielessä huomiselle ja haluatko, että lähden mukaan.
Ärsyttävin vastaus on "ihan miten vaan". Grrr... Olen kuitenkin jo pikkuhiljaa oppinut sen, että kysyn mihin aikaan lähdetään ja pyydän herättämään xx aikaan, että ehdin syömään aamupalan. Ja viime aikoina olen jopa yllättänyt sillä, että olen pukeutunut jo valmiiksi, enkä tulekaan aamupalalle pyjamassa 😂. Vanhakin koira siis oppii vielä uusia temppuja, kun tarpeeksi kauan opettaa - tai saa näpeilleen.
Sitä minä siis Minz vaan, että kuten muutkin täällä ovat todenneet: samanlaisia aamuja ja lähtöjä taitaa olla vuosikymmenten jälkeen monella pariskunnalla.
Rakkautta ja rikkautta - kuten Stansta sanoi.
Ja kirjoitit tuolla, että pienestä se harmistuminen joskus tulee. Kyllä vain. Vaikkapa mustasta tussista. Mutta se päättyi sitten uuteen sänkyyn.
Kiitos pitkäst kommentist, Pöllö! <3
PoistaAjat muuttuu, toki, ja tilanteekki, nii ympäristön, kunnon, ku toiste huamioonotettavienki suhteen, mut tää valmistautumattomuus, ja sen aiheuttama stoppi (mum pääs), om mul ollu ain. Pittää ainaki ol suurimpiirteis "pää kainalos", tosi hätätilanne, et pystyn jättämää kaik tekemät, mikkä pitäs saar tehtyy. ;) Siks mul on toi bujo, ja sen antama varmuus tapahtumist, ettei mittää tul näi yllättäe ettee. ;)
Mut kaik hyvin taas. Kunnes tulee seuraava juttu, heh.
❤️
Poista