Harmaat

Rakkaan ystävän yrityst selvit arjest pualisom menetyksej jälkkee on ollu raskast seurat. Eikä oikkee pysty olemaa niim paljo avuks, ku tekis miäli. Paljo päällekkäissii asioit, keskev viäl erellisenki (äitees) kualinpesän asiat, ja sit tää viäl kaikem pääl.

Oma keskittymine asioihi, ol mikä vaa, ov vaikkiaa, ni mite vaikkiaa se ystäväl mahtaa ollakkaa? Kamalii uniiki tullu, pitkäst aikkaa, harvo niit nään, mut ny "urakal". Ja siv viäl hän yrittää kannatel poikii isääs surressas, ja pittää kummiski elämää ettippäi pystys, hoitaa ruuvat pöytähä ja muut arkiset asiat, selvittää siin ohes mitä tulemam pittää. Mite tuleva talous hoituu, ku toine palkansaaja perheest hävis, ku ei se ol ollu helppoo ennenkää. Ja kaikkee sellast. Ruaka-apuna voin olla, et heil on noppeeste mist ottaa, mut en voi olla siäl vahtimas, et kuka syä, mitä ja millo. Lisäks piänt välipalaa ja naposteltavaa, mikä ny vois "lohruttaa", eikä tarttis mittää varsinaist ruuvav valmistust sentäs miättii. Mut se om piänt.

Aurinko om paistanu ny taas kaks päivää, ja samallaine näyttää oleva tääki päivä, mut miäli o harmaa, ittelläki. Kaikellaissii käytännön juttui oon kans ettiny, et mist vastatullu leski voisisis saar käytännö apui, ja laittanu tiatoo ettippäi, et sikku o jaksamist, ni saa käyttää niit hyäryks. Ittehä en voi lähtee niit hoitelemaa varsinaiseste. Ryhmähenkivakuutukse korvaukse hakemine on kummiski yks noppeite ettippäi saatavie joukos, ja tullessas o iso apu. Ja TÄÄ jää monelt leskelt/ lapsilt kokonas hakemat, ku täst ei paljoo mittää missää puhuta, jostai syyst.

Mut onneks ihan kaikkee ei tarttekkaa näi yhtäkkii ja yhres päiväs hoitaa, ainaskaa loppuhus saakka. Mut kyllähä ne selvittämättömät asiat miält vaivaava. Nii ystäväl, häne pojil, ku häne pualisov vanhemmillaki. Voi vaa kuvitel, mite raskast o menettää oma poika! Vaiks en näit vanhemppii tunnekkaa.

Ruumiinavaus ja erilline kualinsyytutkimus teetetää, ku kualema ei ol tapahtunu sairaalaolosuhteis, ja ol orottamaton. Eli pittää saar poliisilt lupa hautauksej järjestämisehe, eli sitä päivää ei ees viäl voi tiätää varatakkaa, ku sit sen luvan saannij jälkkee. Alustavii järjestelyi tiätty voi hoitaa. Jutel papin kans, ja sellast. Hautajaiste järjestelyis muutaki, et piänel kokoompanol, vai etukättee lehti-ilmotuksel vähä isomp, tai mitä nyssit onkaa valinnas. Kaik viäl auki. Eikä vainajan omaa miälipiret ol missää, ku ol sevverti nuari, ettei ol moine asia tullu varmaa piäneem miäleenkää. 

Se oma "hoitotahto"-vihkone sisältää myäs näit asioit, et mun kualemaj jälkkee ei MUM miälipitteel ol mittää välii. Mä oon sit jo menny; en kärsi, en iloitte, en tunne mittää, ni kaik toimet tulee tehrä läheiste omie tunteitte ja tahrom mukkaa. Mite itte kokeva parhaaks, ja mikä "rituaali" voi kentiäs oloo helpottaa. Piän porukka, isomp, poltto- tai multahautaus... Kaikkee tällast täsä ny miäles pyärii.

-Huakaus-