Ukkosviikolloppu

Huh-huijaa, mikä viikolloppu säittem puitteis. Em muist, et näim paljo olisisis ukkoset enne vaikuttanu meijä ulkoiluihi. Vaiks välil paisto aurinkoki, ni siltikää ei oikkee ulkoilut innostanu, ku taustalt kuulu kummiski sitä ukkose jyrinää, ja mustat pilvet pyäri nii pääl, ku ympäristöski koko aja.

Kerra salama löi nii lähel, ettei sekunttiikaa kestäny salamav välähryksest jytinähä, oikkee HURJAHA paukahruksehe, ja koko meijä torppa tutis. Ykskaks mul ol kaks itkevää poikaa sylis ja koira viäres tunkemas kans kainaloho. 😱😁 Hah! Ja täsä ku se ääni viäl jotenki pyärii, ku o pelto mettie ja mäkie al, misä ääni kiärtää ja kiärtää, kaikue. Mut selvittiihä siit sit, kummiski. 

Nuarimmaine sano, et "nym mää näin mun ekan sähkökatkonki!", ja ol iha hämmästyksissäs asiast. Kysy sit veljeltäs, et "oliks tää sullekki eka kerta?" - veli vaa puristeli päätää, tyyliin, "näitähä ny välil sattuu". Heh! Enkä muute iha airoste itte ossaa sannoo, et onks meil ollu joskus ennenki poikie olles tääl mittää katkoi. Niit tul jossaikohti aika luvattoma usseste, iha ilmam mittää sääsyytäki, mut nykyselläs sillee ehkä kerta kuukauttee.

Eli siis sisäilyviikolloppu. Mitä ny yritin koiran saar ulkoilutettuu nii, ettei pahimmas sattees ja salamie välkkees ulos lähretty. Puuhakirjal ol käyttöö. Pelailtii, lennäteltii taas paperilennokkei, ja kaikkeet sellast.

Ison jyrährykse peljästykse mentyy poijes, men nuaremp kattomaa, ku sare litis takaterassil. Se on kyl välil melkose hypnoottist.

Mut mite kirkkailt kaik värit tuntuva satteej jälkkee! Iha vallottavaa! 

Kaik paikat kyl märkkii, mut värit oikkee hohkaa. Aurinkoki ku välil näyttäyty. Eikä se ilman painostavuus tuntunu häviävä mihinkää, vaiks ukkone men ja sare loppus aika ajoin kans.

Satoo tul kerättyy, ku vaiks sattaa kovinki, ni eihä ne kasvareitte kasvit sitä vet saa antamat. Toisaalt hyväki, ku olisisiva varmaa jo hukkunu tähäm määrähä. Heh! Salaatti ol aika "multapitost", ku ol sare hakannu, mut pestes hyvi putsaantuva, neki.

Nuaremp pojist söi mont kokonaist kurkkuu, ja meinas, et saa kertoo äireelles, mitem mont om menny. Näät napostelukurkut ku ova yleist kasvihuanekurkkuu selkeest piänemppii. Tiiviimpii ja rapsakamppii. Vaiks poika kyl miälelläs syä ihan kaikellaist kurkkuu, niit vähä kirpsakamppii avomaankurkkuiki (heil o parvekkeel koton kans kurkkuu kasvamas).

Ku saattii sunnuntaiks huanelämpötilaa alakerras vähä viileemmäks, lährin sit plettui tekemää, ennenku ajoin pojat kottiis. Letuil olisisis kyl ottajas. ;) Koiranki miälest tosi herkkuu.

Ukkoskuurois tuuli kovaste ja meil taitaa ny ol torpan jokane sivu litimärkän, ku sare iski vaakatasos. Mut eiköhä se täsä viäl ehri kuivumaanki. Eiks sitä sanota, et kesä kuivaa, minkä kastaaki?

Poikie toivoma uintiaktiviteetti ei ny onnistunu, vaiks allas onki valmiiks puhallettu. Vet varmaste oltais siihenki saatu suurimpiirteis ääriäs myätee täyttee näis sateis, ku oltais laitettu ylössuin terassil, mut vaiks sare yksistäs ei olisisis mikkää uintieste, ni ukkone kyl o. Eikä pojil ollu mittää suuremppaa intoo ulos lähteekkää. Jos täs paisto aurinko, taustalt kuulu jylyy kummiski, et ukkone olisisis voinu ol taas pääl iham millov vaa. Ja oliki.

Mut on se ihanaa, ku näitte piänte jutustelui saa kuulla ja nährä, mite kasvava ja kehittyvä! Viisvuatiaanaki voi ol tosi ehrottomii miälipiteit. Kute esimerkiks, et kotitonttuu ei ol olemas (vaariha puhuu usseste, et kotitonttu ov viäny jonku tarvittemas tavaran), MUT toisaalt pokemonie Pikachu ehrottomaste taas ON olemas - ja ku tul sähkökatko, tais olla se toine, ni poika meinas tosissas, et pitäs pyytää Pikachu hoitamaa meil sähköt takasi, ku on "sähköpokemon". Ja ku kysyin, et eiks Pikachu ol iha sama ku kotitonttu, ni toineha meinas iha suuttuu, et MITÄ se mummu oikkee väittää?!!  😐

Me kyl välil narrataa aika mones asias lapsii. Aikanas narrattu omiiki. Joutuvatpaha ajattelemaha omil aivoil, et mihi uskova. Samaa tulee tehtyy nys sit lapsellapsil. Sil on kyl varjopuales myäs, mut toisaalt pistää kyl pojakki selvittelemää asioit ittekseski. Ku kerroin, et nuaremp pojist nukkuu nykysi samas sänkys, misä äiteeski on nukkunu, ni eka reaktio ol se, et: "Oikeest?! Ei voi olla!" (ei uskonu!) - mut sit vähä myähemmi kysy asiaa vaarilt, ja vaari kans sano, et onha se, se koko huane ol äiteen, sillo ku asus viäl tääl. Ja siit ajatukset liiti: "Mä oon tullu äiteen masust, ja äitee on tullu mummum masust... Outoo!" - piän tauko: "Tää on ollu äiteen koti, ja nyt tää om mummu-vaarila". 😏

Ja jossaikohti, ku olttii syämäs, poika pokkana vaa ilmotti, et: "Vanhemmil täytyy välil ol lomaa meist lapsist!" - Hah! Ja ku kysysin, et onks joku noi sanonu, ni meinas vaa, et: "Isi". Eikä siin mittää sen kummemppaa. Olin vähäl sanoo, et näi myäs lapsil o lomaa vanhemmist, ku tulee vaihteluu, mut sain pirettyy suuni kii. Ku antavatha kyläillessäs sitä vaihteluu meillekki, meijä elämähä. 💙💚

Vanhemp keskittyy jutuissas enempi johonki konkreettisee tekemisehe, ol se sit peli, pulma, ammatti (putkistot, sukeltamine, lualastot, avaruus...), tai johonki terveytehe liittyvähä, kute esim. vaarin jalan turvotus, mikä on tutkittu, ettei ol vaarallist, mut välil pahan näköne. Sellane, et omaa kinttuu alkaa ihav vaa myätätunnost pistelemähä (hah) välil, ku mun kinttu olis vastaavan näkösen jo iha hurjan kippiä. Ei kuulemma kuitenskaa ol vaaril kippee. Ja sit poika ku lukkee ossaa, ni ettii tabletil netist lissää tiatoo asiast. Et ei tiär mikä hänest viäl tulee. On lahjakas nii matemaattiseste, ku avaruurelliseste, ja TOSI noppee oppimaa ja omaksumaa uussii asioit, kunha ne vaa kuuluu siihe omaam miälenkiinno kohteesee. Onneks niit kiintosii asioit om monii!

HIANO viikolloppu, kerrassas! 😃