Eilä oliki iltalenkil käyres taas ilone yllätys postilootas. Melkkest jätin kurkkauksev välist, ku aattelin, et just ol postii tullu, ni ei ny hetkeen enää lissää voi tul, mut kurkistin silti.
Ihana, värikäs, pulska kirjekuari! Ol jätettävä pihakiarroski myähemmäl, ku nii houkutteleva ol, et ol "pakko" kurkat sisäl heti.
💜💜 Voi KIITOS, taas, Tua! 💜💜 Nii ihana söpöne avaimenperä, ettei mittää määrää! Täytyyki kotiavaimet laittaa tähä jatkos! Ja mikkä söpöset pöllökortikki viäl lisänä! Siis NII upeet, et tulee kyl käytettyy bujoilus nääki. En raaski mistää luapuu!
Isäntä ol eilisem päivä Hesas tyäreissul, ja ku tul kotti vähä enne pualtyät, ol hurja sepittely, et mite päivä suju. Olin itte nii väsyny siin vaihees, et aika paljo men ohi korvie (olin jo sänkys, vaikken nukkunukkaa).
Aamul mä heräsin aikasemmi, ja sain aamupuuhii ettippäi, ja sit jossaikohti isäntäki taas heräs, ja ennenku laitto päivävaatteit päälle, otti varsi-imurin kättee ja lähti lattiaa läpitte käymää, ettei het ol vaatteet karvas (eihä se kauvaa auta, meil), mut jatko sitä eilise selittämist sit siin.
Naureskeliv vaa sitä, mite on NII samallaine toimissas, ku meijä poika pikkasen. Ku puki aamul vaatteit ylles, ni suu napsahti kii, ja jos suu sattu aukeemaa, ni pukemine unohtu, ja sit menttii ympäri asuntoo toine lahje peräs roikkue ym. Isäntä imurois, ku mä puhuin (tai kyselin lissää), mut het ku oma suu aukes, imuri pysähty. Ja sikku kummastelin, et miks käsi pysähtyy ain, ku selität jottai, ku imuri kummiski on koko ajam pääl, ni suu napsas samantiän kii, ku imuri lähti liikkeel taas. Selitykset jäi siihe. Hmmm.
Välil vähä miätityttää, et mite noi autol ajamiset sum muut oikkee sujuu samal, ku juttelee? Siis ku ittel o ain sanottu, et pelkääjäm paikal istuvan tulis auttaa ajavaa pysymää hereil (siis KESKITTYMÄÄ ajamisee, eikä omiin ajatuksihi), ja sit voiki tul näit putkiaivojuttui, et tulee liijaks keskityttyy siihe, mitä puhutaa, ku muuhu liikenteesee... Ja ajatukset voi siirtyy poijes liikenteest iha rariooki kuuntelemal. Ei kuskin hermot oikkee kestä sitä "mrs buckettinakaa" olemist, et havannois ja ilmoittelis sitä ympäril näkyvää koko aja. Hah! Välil kyl teen sitäki (suajatiät, vilkut ja vaihteire vaihrot tuntuu oleva ne isännän ongelmakohrat ajamisis), vaiks onneks ei mittää ol tapahtunu ikinä. Lähelt piti -tilanteit on kyl usseemppiiki. Siks ain noi piremmät ajot ittee jännittää nykysi, ja isäntäki aika usseste suasiol lähtee junal liikkeel, jos se vaa om mahrollist aikataululliseste. Viästittelee kyl matkam päält, et tiärän, ku om päässy peril, ja tiärän, millo alkaa matka taas kottippäi, ja jos taukoilee, ni ilmoittelee siitäki. Ei tartte ol syrän syrjälläs koko aikaa. 💙
Ihana avaimenperä! ♥
VastaaPoistaTuo ilmoittelu on todella tärkeää! Sanoin muinoin Pojalle, kun hän oli mopoiässä, että "laita viesti, kun olet perillä" ajaessaan 50 km kotiinsa. Arvaapa, muistiko koskaan? Opin laskemaan ajan ja soitin itse, jotta kuulin päässeensä perille. Perjantaita!
Heh! Mä toimin kyl samoin, jollei ala viästii kuulumaha, et om peril päässy. ;) Sama ain, ku ajan lapsellapset kyyris heilt meil, ni ilmotan, et ollaa peril, yleensä jonkun kuvan kera. Arvokas lasti kyyris, ja vanha auto, ni kaikellaist voi sattuu, vaikkei varsinaisest onnettomuurest olisisiskaa kyse.
PoistaHyasinttina olo kuskin vieressä on kaksiteräinen miekka :-). Ollaan tuosta jutusta paljon Siskoni kanssa puhuttu kun he asuvat Helsingissä jossa liikenne on joka paikassa vilkasta ja pitää huomioida yhtä aikaa monia juttuja. Ja kun vanhemmiksi tullaan ja reaktiokyky väkisinkin heikkenee niin mikä on se oikea tapa puuttua toisen ajoon. Toki pitää varoittaa jos huomaa jotain yllättävää mutta mikä on se sopiva määrä ja tapa :-))).
VastaaPoistaEilen juuri Tampereella ruuhka-aikaan ajattelin että voi kauhistus tätä liikennettä vaikka olen siellä sen verta kauan asunut että osaan siellä ajella mutta siltikin .....silmät saa olla joka paikassa yhtä aikaa.
Meidät naiset on luotu multitaskaamaan niin että kai se(kin) on meidän tehtävä pitää niistä putkiaivoista huolta :-).
Joskus ov vaa pakkoki. En tykkää yhtää siit, et risteyksis (tääl maaseurul siis) isäntä ajaa melkosel vauhril suajateil, ennenku oikeest kattoo, onks joku tulos. Moneste tuntuu, et katse kohristuu menosuuntaha, eikä sinne toisel pualel ku vast iha viime tingas. Näit äkkijarrutuksii jonku kävelijäv viäres o ollu usseemppiiki. Ja iha pokkana välil ajaa satast, vaiks vaihre on kolmosel, ja auto huutaa, mut ei huamaa sitä itte lainkaa. No, tosa kärsii vaa oma auto, mut mum pää ei kestä sitä myäskää... Vilkku laitetaa pääl samal ratinkääntämäl, ku JO ollaa kääntymäs, eikä enne näyttämäs sitä, et koht käännytää. Välil myäs ajaa nii reunas, et pelottaa, millo ajaa tiält ulos, VAIKS meil on tääl usseemmaski tiäs ne tärinäurat, minkä PITÄS herättää tähä. Ei vaa ol mittää vaikutust välil. Jollen itte tökkäis toise kättee, et koitetaas men omal kaistal vaa. Tällassii ku tulee usseemmi ja usseemmi, ni pelottaa kyl, ku lähtee yksin liikkeel... (jostai syyst)
Poista