Musiikkimakuu

Mä huamaan, et mun musiikkimaku ikkäänku pyssyy sillee monipualisen ja "vakion", et INHOON impro-jazzii, ja muutonki vähä sellassii, mikkä koen "rytmittömiks". Jopa niim paljo, et oikeest lähren yläkerrast alakerttaha vaihtamaa telkast kanavaa, jos kuulen sellast. 

Lisäks o joirenki laulajie ääni sellane, et mä puren hampait nii kovi yhtee, et jos jourun koko kappaleen kuuntelemaa, en tahro saar enää suut auki, ku lukittuu leuka nii tiukkaa. 😐 Eli sit menee hetki, et ei torellakaa sanota sanaakaa, ennenku saan taas leukalihakset rentoutettuu vähä. Hah! Juu, naurattaa, vaikkei naurata yhtää, sillon ku tää tapahtuu. Näis laulajis sinänsä siis henkilökohtast ol mitenkää, mut ottaa vaa korvii se ÄÄNI. En tiär kehtaanks tähä kirjottaa, keist tää reaktio tulee... 

Meil on kyl taustahälykuulokkeetki olemas, mut em mää niit muista siinkohtaa, ku alkaa leuat kiristymähä. Paree vaa lopettaa koko "kirutus", ku väkisi yrittää pyristel sen läpitte (jollei ol pakko).

Täl hetkel tykkään kuunnel näit erillaissii "matalampi"temposii ja -sävyssii kappaleit. Kuuntelemat itte sanoi lainkaa, ihav vaa keskittye just siihe rytmihi, tunnelmaha ja laulajan/ laulajie äänehe. Kauniiste tehryt vireot kappaleesee liittye ihav vaa lisätunnelmaa tuamas. Enkä ees tiär onks suuri osa näist tekoälyn tekemii (ainaki vireot ova), sil ei ol mul merkityst, ku vaa tykkään.

Muutonki tykkään enempi bassovoittosist kappaleist, ol se sit musiikki ja/ tai laulu, ku niist korkeimmist sävyist (mikkä särkyvä mun korvas), VAIKS sit vastapainoks kyl tykkään erilaisist huilumisiikeist, kunha ei mittää klassist tul. 

Intiaanimusiikki esimerkiks viähättää kovinki. Ja jostai syyst myäs monet säkkipillikappaleet, sellaset "fantasia"-tyyppiset, kans viähättää (ja isäntä INHOO).

Mut mul o ollu sellassii yhtyeit, mitä oon joskus kuunnellu, ku oon vähä allapäin, esim. Simon & Carfunkelin levyy aikanas. Isäntä tiäs siit ain, et sillo ei kannat alkaa ärsyttämähä, jos oon pistäny levysoittimehe näit kappaleit. Heh. Sittemmi tää jäi, ku meijä levysoitin men paikkaha, misä sitä ei pysty käyttämähä (on se olemas yhä, niinku noi levykki). Toivomus saar se oikeest käyttöhö viäl, kunha saaraa rivi muit remonttei tehtyy enste (siihe tulevaha "kirjastoho" talousrakennuksehe - ei iha lähivuasin).

Nuaruures käyttii lavatansseis usseste isännän kans, vaiks hän ei nii kovi tanssi-intone olekkaa koskaa ollu. Kavereitte kans ol kiva lähtee liikkeel, noi niinku ennenku lapset putkahti menoho mukkaa, ja nää harrastukset jäi käytännös kokonas. Iha ehkä parise kerttaa vuares on tullu joku tilaisuus jossai, misä pääsee vähä valssaamaa. Meil o koton sevverti piänet tilat, ettei voi tanssimist oikkee harrastaakkaa, tai ollaa jonku huanekalum pääl, ja menee huane remppaha...

Lattarimusiikki varsinki saa jalat vipajamaha, ja sillo voin vähä pyrähtääkki lattial, koiran ihmetykseks. 😉 Siks miättiny joskus jos zumbaha osallistuisisin: hyvä musiikki, rytmi ja tanssi siihem pääl, mut kaik ne ryhmät ova ollu nii hankalam matkam pääs, tai nii hankalaan aikaan, etten ol päässy ees kokeilemaha. Ny voi ol, ettei kintun takii tästä(kää) oikkee tulisis ees mittää. Keikuskelen siv vaa tääl kotosal ain välil, mite-kute kykenen.

Mitä Sul tulee miälee, ku puhutaa musiikist?